Olen 34-vuotias äärimmäisen eläinrakas freelance-työtä tekevä kielialan ammattilainen, jolla on kokemusta monenlaisten eläinten hoitamisesta. Tällä hetkellä minulla ei ole omaa lemmikkiä, joten haluaisin tarjota osaamistani muiden eläinten hoitoon jotta saisin säännöllistä tassuterapiaa elämääni joskus raskaankin työni vastapainoksi.
Lapsuudenperheessäni oli eläimiä kaloista maakilpikonnaan ja myöhemmin kissoihin. Tämän lisäksi hoitokoirat ja erityisesti hevoset ovat kulkeneet mukanani lähes koko elämäni ajan. Minulla on kokemusta myös rescue-koirista sekä villiintyneistä kissoista ja niiden kanssa toimisesta. Olen myös kasvattanut kissanpentuja pulloruokintaikäisestä terveiksi, aktiivisiksi ja onnellisiksi nuoriksi kissoiksi. Tämän lisäksi olen kurssittanut itseäni eläinten koulutuksessa positiivisen vahvisteen kanssa ja harjoitellut sitä käytännössä erilaisten eläinten kanssa.
Asun tällä hetkellä Helsingin Meilahdessa aivan Keskuspuiston vieressä hiljaisessa 40m2 asunnossa. Talomme takapihalta aukevat loistavat ulkoilumaastot ja suuri koirapuisto. Minulle lenkkeily erityisesti kävellen on sielua hoitava kokemus ja olisi mahtavaa saada siihen toveriksi koirakaveri. Kun lähden tutkimaan urbaania ympäristöä lenkit saattavat hyvinkin venyä monen tunnin mittaisiksi, joten aktiivisempikaan toveri ei ole ongelma. Jos koiran hihnakäytöksessä on haasteita, jatkan mielelläni koulutusta omistajan antamien ohjeiden mukaan.
Työaikani on hyvin joustava ja vaihteleva, koska teen lähinnä keikkatyötä. Tämän vuoksi minulla on hyvin aikaa päivisin sekä lyhyelläkin varoitusajalla. Liikun joustavasti pääkaupunkiseudulla omalla autollani.
Autan mielelläni sinua eläinystäväsi hoidossa joustavasti ja huolellisesti. Olethan yhteydessä ja sovitaan tarkemmin yksityiskohdista.
I can also offer all my services in English.
También podemos comunicar en español.
Maikki piti jälleen hyvää huolta Hillasta 🥰
Koiramme palasi Maikin hoitoon selvästi tyytyväisenä 🥰