





















Anni
Luotettava ja koirakokemusta omaava hoitopaikka Töölössä
HKI
Tietoa hoitajasta Anni
Olen 28-vuotias kauppatieteiden maisteri ja asun poikaystäväni kanssa Helsingissä, Töölössä. Koirat ovat olleet aina tärkeä osa elämääni – lapsuudenkodissani meillä oli kaksi Cavalier King Charlesin spanielia ja myöhemmin kolme Cockerspanielia. Kaksi niistä on edelleen elossa ja käyvät säännöllisesti luonani Helsingissä.
Myös poikaystäväni, joka on 27-vuotias ja niin ikään kauppatieteiden maisteri, on kasvanut koirien kanssa. Hänellä on ollut perheessään villakoira sekä kaksi kultaistanoutajaa. Meillä on siis molemmilla pitkä kokemus koirien arjesta ja hoidosta, ja nautimme molemmat suuresti koiraseurasta.
Koska elämäntilanteemme ei vielä salli oman koiran ottamista – muun muassa matkustelun vuoksi – koirien hoitaminen tuntuu meille täydelliseltä tavalta viettää aikaa eläinten parissa. Samalla on hienoa päästä tutustumaan erilaisiin rotuihin ja persooniin.
Tarjoamme kodissamme rauhallisen, turvallisen ja huolehtivan ympäristön koirille. Asumme aivan Keskuspuiston ja Seurasaaren läheisyydessä, joten ulkoilumahdollisuudet ovat erinomaiset. Hoidamme vain rokotettuja koiria ja panostamme siihen, että jokainen hoidokki saa meillä runsaasti huomiota, liikuntaa ja lämpöä.
Anni tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Anni kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 20 € /yö, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 10 € /päivä, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 9 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 10 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 16 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 30 € /yöAnni hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|