Olen 22-vuotias erittäin eläinrakas Puutarhuri opiskelija Länsi- Vantaalta.
Olen kasvanut kissojen kanssa koko elämäni, meillä on aina ollut kissa kotona ja olen usein myös huolehtinut naapureiden sekä ystävien kissoja kun he ovat olleet poissa kotoa. Kissoista minulla on siis erittäin paljon kokemusta, vaikkei minulla valitettavasti ole omaa kotona tällä hetkellä. Vanhempieni luona on edelleen kissa jonka kanssa olen kasvanut yhdessä viimeiset 10 vuotta ja hoidan häntä edelleen usein.
Minulla löytyy myös kokemusta pienten sekä keskikokoisten koirien ulkoiluttamisesta, isot koirat saattavat olla minulle haaste jos he ovat todella energisiä.
Minulla ei ole erityisen paljon kokemusta muista eläimistä mutta esim jyrsijät onnistuvat kyllä pienellä ohjeistuksella, varmasti jotkut muutkin eläimet.
Rakastan eläinten kanssa olemista ja eteenkin leikkimistä joten voin mielelläni jäädä pitämään lemmikille seuraa pidemmäksikin aikaa kun vain ruokkimisen sekä ulkoiluttamisen ajaksi.
Voin mahdollisesti myös ottaa kissan luokseni hoitoon tarvittaessa, asun 55,5 neliöisessä kolmiossa Länsi-Vantaalla poikaystäväni kanssa, asunnostamme löytyy sauna sekä lasitettu parveke.
Jos olet pidemmän aikaa pois kotoa ja sinulla on kasveja jotka mahdollisesti tarvitsevat kastelua tai hoitoa niin se onnistuu minulta myös, opiskelen puutarhuriksi joten kasvien hoitaminen on minulle oikein tuttua puuhaa.
Lupaan pitää hyvää huolta rakkaasta lemmikistäsi, ota vain rohkeasti yhteyttä!
Hannaa voi lämpimästi suositella hoitajaksi. Kaikki kolme kissaamme olivat iloisen onnellisia lomaviikon jälkeen meitä kotiin vastaanottamassa.
Ihana Hanna on pitänyt huolta kissoistamme juuri niinkuin on sovittu ja suunniteltu.