Hei. Olen Sanna 27-vuotias Helsingistä ja asun nykyään Vantaan Tikkurilassa hyvien julkisten äärellä. Olen tosi sosiaalinen, rauhallinen ja pitkäjänteinen ja on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja eläimiin. Olen pienestä pitäen hoitanut kissoja ja koiria pääsääntöisesti, mutta käynyt myös jonkun verran hevostallilla joten hepat ovat tuttuja myös. Olen myös hoitanut gerbiilejä, marsuja ja kaneja joten jyrsiöiden hoito onnistuu.
Minulla on ollut itselläni kissa ja kaloja sekä muilla perheenjäsenillä on kissoja joita hoidan välillä. Myös kummitädin koiria olen käynyt aktiivisesti ulkoiluttamassa ja hoitamassa. Tällä hetkellä ei ole omaa lemmikkiä ja olisi harkinnassa itselleni koira joten kaikki eläintenhoitokokemukset ovat hyvästä, kun näkee erilaisia eläimiä ja oppii jokaisen luonteesta jotain. Kokemusta on monista roduista kuten esimerkiksi samojedi, labradori sekä mäyräkoira.
Työskentelen hoitoalalla ja tapahtuma-alalla. Tällä hetkellä työtunnit ovat pienemmät, joten ajattelin käyttää ajan hyödyksi ja auttaa ihmisiä heidän kiireidensä ohella.
Pääsääntöisesti päivät ovat vapaita joten voin ulkoiluttaa ja hoitaa eläintä. Pidän lenkkeilystä paljon joten samalla ulkoilut eläimen kanssa onnistuvat.
Pääsääntöinen ajatus olisi, että hoidan perus ok käytöksisiä eläimiä, mutta muuten ei ole erikoisia vaatimuksia.
Mieluiten käyn toisten luona ja lenkitän/hoidan lemmikkejä. Onnistuu hoitamiset myös siis helsingissä ja espoossa.
Tässä lyhyesti itsestäni joten kerron toki lisää jos kiinnostaa. 😌
Sanna hoiti sovitut hommat hienosti. Hän kyseli tarkennuksia ohjeisiin etukäteen ja kommunikoi liskon voinnista käyntipäivänä, joten koko ajan oli sellainen olo että hän on omistautunut ja homma on hoidossa. 🙂
Kiitos hyvästä ja luotettavasta hoidosta, varmasti ottaisin Sannan uudestaankin kissalle hoitajaksi 🥰