Olen reipas, ahkera ja luotettava ihminen. Rakastan eläimiä ylikaiken. Äidilläni on 10 vuotias rescue koira mutta vieläkin energia pakkaus. Tarjoan yön yli hoitoa sekä päivähoitoa omassa kodissani, myös pidempi hoitojakso onnistuu kotonani kunhan koirasi pystyy olemaan yksin kotona koska välillä olen töissä. Olen 100% positiivisella tavalla koiria vahvistava.Tykkään rapsutella ja jutella koiralle. Osaan silti myös arvostaa koiran omaa rauhaa jos sitä tahtoo. Koen että osaan myös hyvin ymmärtää koirien eleitä. Kysyn aina jos on epäselvää. Nuorista koirista sekä pennuista kokemusta ja myös leikkaamattomat eli osaamista riittää ja jaksamista ja pinnaa 😀 Motivaationa lemmikinhoitoon toimii se että rakastan olla koirien kanssa sekä saan uutta kokemusta erilaisista koirista. En tee hoitoja mitkä tapahtuu koiran omassa kodissa. Minulta onnistuu myös lääkkeiden anto sekä hampaiden pesu yms. Noudatan omistajan tahtoa miten toimia koiran kanssa. Ilmoitan heti omistajalle jos minusta tuntuu että joku on pielessä koiralla. Kysele ihmeessä kaikkea mitä mieleen tulee! Asun Turussa Ilpoisissa. Kyseessä 3 kerroksinen kerrostalo jossa ei hissiä. Omistan ajokortin ja oman auton joten kaikki kuljetukset yms. ovat mahdollisia.
Kiitos taas hyvästä hoidosta, koira tulee innoissaan hoitoon.
Viedään varmasti koira uudestaan! Oli ihanaa ku saatiin kuvia kun koira oli hänellä hoidossa❤️