










Jenni
Lemmikinhoitoa rakkaudella
Turku
Tietoa hoitajasta Jenni
Moi!
Olen Jenni, 20-vuotias kasvatustieteen opiskelija Turusta. Luonteeltani olen ihmisläheinen ja aktiivinen. Tykkään liikkua luonnossa, laittaa ruokaa ja viettää aikaa ystävieni kanssa.
Eläinrakkauteni juurtaa pitkälle lapsuuteen. Perheessäni on aina ollut lemmikkejä kuten koiria, kissoja sekä jyrsijöitä. Lisäksi olen harrastanut ratsastusta lähes koko elämäni ajan, ja hoitohevosia minulla on ollut enemmän kuin osaan laskea. Eläinten kanssa työskenteleminen tuleekin minulta luonnostaan.
Hoidan säännöllisesti useiden läheisteni lemmikkejä heidän ollessaan poissa. Halusin laajentaa toimintaani myös lähipiirini ulkopuolelle, koska rakastan eläimiä, mutta en tällä hetkellä pysty itse ottamaan omaa lemmikkiä.
Olen täysiaikainen opiskelija, jonka ansiosta aikatauluni on varsin joustava. Voin viettää pidemmänkin ajan kotihoitokäynnillä.
En valitettavasti pysty majoittamaan lemmikkejä omassa kodissani, sillä vuokrasopimukseni ei salli lemmikkieläinten pitämistä, mutta pystyn tarvittaessa tekemään useammankin hoitokerran päivässä. Minulla ei ole käytössä autoa, joten kuljen jalan tai julkisilla.
Minulla on eniten kokemusta kissoista ja koirista, mutta olen myös avoin oppimaan uutta!
Jenni tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Jenni kotona
Kotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 10 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 15 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 25 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 28 € /yöJenni hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|