





















Iida
Todella eläinrakas ja tunnollinen
Tampere
Tietoa hoitajasta Iida
Moikka!
Olen 2003 vuonna syntynyt telinevoimistelija, jolle eläimet ovat aina olleet lähellä sydäntä. Toivon voivani olla avuksi teidän lemmikkien hoitamisessa.
Olen ollut pienestä pitäen todella eläinrakas. Meidän perheessämme on ollut kaksi keskikokoista koiraa, joten minua ei isommat koirat haittaa lainkaan. Minusta on vain parempi, kun on isompi koira. Vaikka minulla ei ole aivan niin paljoa kokemusta kissoista, olen todella avoin myös hoitamaan kissoja.
Minulla ei ole mahdollista itse hankkia lemmikkiä, (vaikka olisi kova halu) joten lemmikkien hoitaminen jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Se, että voin auttaa muita niiden lemmikkien kanssa on minulle myös tärkeää. Varsinkin kun isommille koirille ei löydy niin helposti hoitajaa oman kokemuksen pohjalta. Haluan myös tulevaisuudessa tehdä työtä eläinten hyväksi ja hoitamisesta saa hyvää kokemusta eri roduista ja käyttäytymismalleista.
Toimisin tietysti omistajien ehtojen mukaan, jotta lemmikeillä olisi mahdollisimman turvallinen olo. Haluan, että lemmikit saavat nauttia elämästä ja pysyvät turvassa. Olen turvallinen ja luotettava, sekä lemmikkien hyvinvointiin panostava nuori.
Jos kiinnostuit niin lisätietoja saa lisää aina kysymällä :)
Iida tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Iida kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 20 € /yö, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 15 € /päivä, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 12 € /koiran ulkoilutus, 4 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 15 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 20 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 40 € /yöIida hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|