













Ida
Tarjolla koirarakasta hoitoa
Tampere
Tietoa hoitajasta Ida
Olen 22-vuotias eläinrakas naisenalku. Opiskelen suomen kieltä kolmatta vuotta. Vapaa-ajalla tykkään ulkoilla, käydä salilla, lukea ja kirjoittaa.
Vaikka perheessämme ei olekaan ollut täysin omaa lemmikkiä, on meillä ollut syntymästäni tähän päivään asti hoitokoiria, joista pisin oli meillä 2kk. Koen tulevani toimeen koiran kuin koiran kanssa. Eläimet ja erityisesti koirat ovat lähellä sydäntäni, ja pyrin aina kunnioittamaan kunkin omistajan ohjeita ja tutustumaan kuhunkin koiraan yksilönä.
Tällä hetkellä asun yksin yksiössä, jossa on kohtuullisen kokoinen lasitettu parveke. Opiskelen yliopistossa, ja opintoni ovat pääasiassa etänä, joten pystyn olemaan kotona suurimman osan päivästä ja/tai liikkumaan paikasta toiseen julkisilla kulkuvälineillä. Olen siis joko valmis liikkumaan omistajan kotiin tai omaani voi tuoda koiria hoitoon.
Koska opintoni ovat pääasiassa etänä ja vuorokaudessa on aikaa myös muulle, toisivat koirat ja niiden hoito päiviin sisältöä ja tekemistä. Ja kuten sanottu, ovat koirat ja niiden hoito lähellä sydäntäni - ne tuovat elämään niin paljon iloa.
Ida tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Ida kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 50 € /yö, 20 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 25 € /päivä, 20 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 15 € /koiran ulkoilutus, 10 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 15 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 20 € /päiväIda hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|