Jertta

Eläintenhoitaja

Tampere
2 kertaa suosikkihoitaja
Asuu 3 kissoja lemmikin kanssa
3y sitten
Viimeksi nähty
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
9 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Jertta ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Jertta

Hei! Olen 29-vuotias vuonna 2018 eläintenhoitajaksi valmistunut nainen (maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja). Haaveenani olisi päästä esimerkiksi eläintarhaan töihin ja myös päästä opiskelemaan lisää. Muun muassa eläintenkouluttajan tai klinikkaeläintenhoitajan ammatti kiinnostaisi kovasti.

Olen ollut 5kk töissä eläintarhassa hoitaen esimerkiksi matelijoita, lintuja ja kädellisiä. Työkokemusta löytyy myös harjoittelun muodossa niin koirahoitolasta, Särkänniemen Akvaariolta kuin Korkeasaaren eläintarhastakin. Olen myös jo pidempään käynyt hoitamassa yksityisten henkilöiden kissoja toisen sivuston kautta. Kokemusta on monenlaisten eläinten hoidosta; kissoista, koirista, jyrsijöistä, matelijoista, kaneista, lampaista, kanoista, kyyhkyistä ja erilaisista kaloista muutamia nyt luetellakseni. Kysy lisää, mikäli oma eläinlajisi askarruttaa! :) Lisäksi olen hyvin kiinnostunut oppimaan paljon lisää kaikenlaisista eläimistä!

Omia lemmikkejä on tällä hetkellä kolme kissaa ja muutamia natalhiiriä. Kissoistani löytyy lyhyet kuvaukset sivultani. Aloitin myös 2019 lopulla toiminaan Pesu:n tilapäiskotina kodittomille kissoille.

Lisäksi aiemmin lemmikkeinä on ollut gerbiilejä, kesyhiiriä ja kääpiöhamsteri. Myös on tullut hoidettua mm. koiria, kanoja, kaneja, chinchilloja, akvaariota ja jopa tarantulaa. Olen ollut hyvin eläinrakas koko ikäni, siksi tämän ammatin taisinkin valita :D

Käynnit kotonasi onnistuu parhaiten, sillä omien lemmikkieni vuoksi en voi omaan asuntooni ottaa muita eläimiä. Mikäli jokin jäi askarruttamaan, niin kysy ihmeessä! Palaillaan!

It's okay to message me in English too! :)

Hoitajan Jertta palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
9 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
10 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
18 EUR
/päivä

Jertta tarjoaa myös

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Eeva, 2019-02-28

Jertta oli hyvin reipas ja tunnollinen eläintenhoitaja. Hän huolehtii eläimistä selkeästi sydämellään. Suosittelen lämpimästä!

starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Marjo, 2019-02-11

Kaikki sujui hyvin, suosittelen

1
2
next page

Kalenteri

Hoitajan Jertta lemmikit

Nana
Kissa
Zelda
Kissa
Fia
Kissa

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+20 vuotta kokemusta
Voi hoitaa eksoottisia eläimiä, muun muassa matelijoita.

Maatalousalan perustutkinto, eläintenhoitaja

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä
Ensiapu ja elvytys lemmikeille

Kokemusta

eläinten hyvinvointiin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Jertta

Jertta

Eläintenhoitaja

Tampere
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
9 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Jertta ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!