












Enni
Koira- ja kissanhoitoa luotettavasti
Porvoo
Tietoa hoitajasta Enni
Huom! Olen kesällä mökillä, joten olen siksi sulkenut kalenterin siltä ajalta. Käyn kuitenkin kaupungissa viikottain, joten minulle voi laittaa viestiä ja voin sovitusti ottaa vastaan varauksia kesälläkin, etenkin aiemmilta varaajilta 😊
Minulla on aina ollut kissoja ja koiria lemmikkeinä ja tykkään kaiken rotuisista ja kokoisista kotieläimistä. Asun lähellä koirapuistoa ja hyviä ulkoilumaastoja ja tykkään ulkoilla ja keksiä virikkeitä koirille. Minulla on oma alle vuoden ikäinen koira joka pitää kovasti muista koirista ja kaksi kissaa jotka ovat koiriin tottuneita ja tulevat toimeen, kunhan koirat osaavat käyttäytyä 😅
Koska joka tapauksessa teen päivittäin koiralenkkejä, ottaisin mielellään mukaan muitakin koiria ja tarvittaessa voin käydä lenkittämässä hoitokoiran myös erikseen jos on arka tai ei muista koirista tykkää. Minulla on auto joten pääsen myös tarvittaessa hakemaan/tuomaan lemmikin.
Oma koira on rokotettu ja toivoisin hoitokoiran myös olevan!
Lemmikin sisäsiisteys on toivottavaa, mutta asun rivitalossa joten siisteyskoulutuskin onnistuu, koska pääsen nopeasti ulos koiran kanssa, joten pennut ja koiravanhukset ovat myös tervetulleita 😊
Kissoja voin käydä ruokkimassa ja leikittämässä tai ottaa pidemmäksi aikaa hoitoon, mutta yksittäinen hoitopäivä vieraassa paikassa lähinnä kuormittaa kissoja, joten ihan päivävisiitille en toivo vieraita kissoja omaan kotiini.
Enni tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Enni kotona
Kotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 20 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 25 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 40 € /päiväLisäksi...
Enni hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|