









EEssi
Lemmikkien hoitoa rakkaudella
Hyrylä
Tietoa hoitajasta Essi
Eläinrakas maatilan kasvatti etsii eläinkavereita hoidettavaksi päivien iloksi. Omaa lemmikkiä ei just nyt ole, mutta 5 vuotias aussie käy välillä kyläilemässä ja ilostuttamassa minun elämää. Eläinten hoitaminen ei käy minulle työstä, vaan teen sitä omaksi iloksi. Omaa lemmikkiä en voi ottaa, koska olen aika paljon reissussa.
Kokemusta löytyy siis koiran hoitamisesta ja koulutuksesta, kissojen, kanien, lehmien ja hevosten hoitamisesta. Lemmikkisi on siis hyvissä käsissä ja saa osakseen paljon rapsutuksia ja huomiota.
Asun tällä hetkellä kerrostalossa 70,5 neliön kolmiossa siskoni kanssa. Asunnossa siis riittää tilaa isommallekin koiralle. Asunto sijaitsee toisessa kerroksessa ja siinä on isohko parveke, jossa lisätilaa ja mahdollisuus kurkistaa ulkomaailmaan.
Kotiini otan vain koiria jotka ovat tottuneet kerrostaloelämään ja ääniin, eivätkä ole haukkuherkkiä. Kissoja en ota omaan kotiini, mutta käyn mielelläni hoitamassa kissaasi omassa kodissasi.
Töitä teen tällä hetkellä n. 3 pv viikkossa. Koska siskoni asuu samassa asunnossa, luonnollisesti myös hän on välillä huolehtimassa koirastasi.
Otahan yhteyttä jos on tarvetta eläinrakkaalle hoitajalle.
Essi tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Essi kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 35 € /yö, 15 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 35 € /päivä, 15 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 15 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 20 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 25 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 45 € /yöLisäksi...
Essi hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
