+8 Lue lisää

1/13
A
Alrik
Lemmikinhoitaja Oulun Kaijonharjussa
Oulu
Toiminut lemmikinhoitajana Pawshakella toukokuuta 2024 lähtien
10-20 vuotta kokemusta
Aktiivinen Pawshake-yhteisössä
6 toistuvaa asiakasta
3 kertaa tallennettu
Kalenteri päivitetty hiljattain
Viimeksi aktiivinenpäivä sitten
Yleensä vastaanoin 2 tuntia kuluessa
Viimeksi otettu yhteyttä6 päivää sitten
Viimeksi varattu5 päivää sitten
Tietoa hoitajasta Alrik
Hei! Bures!
Olen 26-vuotias yliopisto-opiskelija. Opiskelen pääaineena saamelaista kulttuuria täällä Oulussa. Pidän kaikenlaisista eläimistä. Tarvitsen opintojen oheen lisää töitä. Olen viettänyt aina paljon aikaa eläinten kanssa ja minulla on itsellänikin ollut pieniä koiria ja gerbiilejä. Tällä hetkellä minulla ei ole omia lemmikkejä. Minulla ei myöskään ole omaa autoa, joten lemmikin koti olisi hyvä olla bussiyhteyksiä lähellä.
Osaan eläinten hoitamista: ruokkimista, ulkoilutusta ja ajan viettämistä ja pidän siitä. Olen käynyt ennenkin hoitamassa tuttujen eläimiä, kun he ovat olleet lomalla tai poissa kotoa pidemmän aikaa. Viihdyn erityisesti koirien ja kissojen kanssa, mutta myös pienten jyrsijöiden kanssa. Omien gerbiilien lisäksi olen viettänyt paljon aikaa monien rottien kanssa.
Asun yksin Kaijonharjussa, tilavassa kaksiossa, rauhallisessa kerrostalossa, jossa ei ole meluisaa. Voin ottaa lemmikin omaan asuntooni tai hoitaa sitä omistajan kotona/olla talovahtina ja leikkiä ja viettää aikaa lemmikin kanssa. Voin myös käydä vain ulkoiluttamassa ja ruokkimassa. Voin antaa lemmikille tarvittaessa suun kautta annettavia lääkkeitä, jos lemmikillä on sellaisia.
Kommunikoin mielellään omistajien kanssa, jos omistajat haluavat hoito-ajalta tilannepäivityksiä lemmikistään viesteillä tai puheluilla. Tulen mielellään tutustumiskäynnille, jotta lemmikki ja omistaja pääsevät tutustumaan minuun kunnolla ennen hoitokertaa.

Alrik tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Alrik kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 35 € /yö, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 25 € /päivä, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 16,1 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 16,1 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 25 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 36,09 € /yöAlrik hyväksyy
Koiran iätEi alle 1 vuotiaita pentuja
Koiran koot0-45 kg
Hyväksyn kissat kotiiniKaikki
PieneläimetJyrsijät, kanit, linnut...
Peruutusehto
Joustava peruutusehto
Saat täyden hyvityksen, jos peruutat ennen klo 12.00 päivää ennen varausta.Kalenteri
Kalenteri päivitetty hiljattain
helmikuu 2025
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
helmikuu 2025
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
maaliskuu 2025
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
Tietoja lemmikinhoitajan Alrik kodista
Asuinalue
Kerrostaloasunto
Ei ulkoaluetta
Mitä ihmiset kertovat lemmikinhoitajasta Alrik
Kokonaisarvio
5
Kommunikaatio
5
Tunnollisuus
5
Profiilin paikkansapitävyys
5
Eläinten kohtelu
5
Arvo
5
Lisätietoja hoitajasta Alrik
Puhun ...
englanti
japani
suomi
Muu
Minulla on kokemusta seuraavista ...
10-20 vuotta kokemusta
… rescue-lemmikeistä
… turkinhoidosta
… vapaaehtoisena eläintensuojelun parissa
Minulla on kokemusta koiran kouluttamisesta
Voin antaa suun kautta annettavia lääkkeitä
Vahvistetut tiedot
Sähköposti varmennettu
SMS vahvistettu
Stripe varmennettu
Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi Pawshake-takuusta, asiakaspalvelusta, turvallisista maksuista ja muista herkuista! Lue lisää
talovahtialkaen 36,09 € /yö
Päivämääriä ei ole valittunaOta yhteyttä hoitajaan
Vahvista varaus aina Pawshaken kautta
Mielenrauha
Lemmikkisi voi tarvita turvaa odottamattomien tilanteiden varalle. Tarjoamme Mielenrauhan takuun jokaiseen varaukseen, joka on tehty ja maksettu Pawshaken kautta.
Lue lisää Mielenrauhan takuustaTyytyväisyys
Kaikkiin Pawshaken kautta varattuihin ja maksettuihin varauksiin sisältyy Tyytyväisyystakuu, jotta sinä ja lemmikkisi saisitte parhaan mahdollisen lemmikinhoitokokemuksen.
Lue lisää Tyytyväisyystakuusta