Oona

Eläinrakas Opiskelija Tarjoaa Rakastavan Hoitopaikan

Kiviniemi
1 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
Asuu 1 koira lemmikin kanssa
Asuu Labradorinnoutaja Luna kanssa
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
2y sitten
Viimeksi nähty
<9h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Oona ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Oona

Täällä kirjoittelee 19–vuotias lukiosta tänä keväänä valmistunut nuori Oulusta! Kesätöitä sain vaikeasta koronatilanteesta huolimattamukavaa, mutta työn ohella haluaisin tehdä myös mahdollisuuksieni mukaan koiranhoitotyötä pientä palkkaa vastaan. Luonteeltani olen ennen kaikkea rauhallinen ja vastuuntuntoinen sekä pidän kiinni sovituista asioista.

Koiranhoidosta minulta löytyy koko elämäni ajalta kokemusta. Perheessäni on ollut koira aina siitä asti, kun synnyin. Tällä hetkellä kotonani asustelee 2-vuotias labradorinnoutaja narttu Luna, joka on kolmas minun elinaikanani meidän perheessämme ollut koira. Varsinaista koulutusta minulla ei koiranhoitajana kuitenkaan ole, mutta koiria ja eläimiä ylipäänsä kohtelen aina rakkaudella. Koirien lisäksi kokemusta on minulle tullut 10-vuotiaasta tähän päivään asti hevosista, joiden kanssa olen ollut tekemisissä niin hoitaen, ratsastaen kuin hieman ajaenkin. Kaikki eläimet ovat erittäin lähellä sydäntä. Voisin sanoa, että koiranhoitotyö olisi melko täydellinen työ minulle eläinrakkaana ihmisenä, kun pääsee tutustumaan uusiin koiriin.

Lenkitys, hoito, ruokinta yms. minulta onnistuvat kaikki omistajan kotona. Koska kotoamme löytyy jo koira, täytyy hoito kotonani katsoa tietenkin tapauskohtaisesti. Lenkkien pituudeksi käy 15 minuutista 1 ja puoleen tuntiin ja lenkitys onnistuu sekä pyöräteillä että metsässä. Päivässä voin käydä lenkillä 1-4 kertaa riippuen lenkkien pituudesta. Lemmikin kanssa voin viettää aikaa melko paljon. Koirankoulutukseen ei minulta löydy valtavasti tietoa ja taitoa, mutta omankin koiran koulutuksessa eniten mukana olleena, sekä pentu- ja tokokoulutuksessa koiran kanssa käyneenä, on taskuuni vuosien mittaan jäänyt melko hyvät taidot. Erityisesti temppujen opettaminen sujuu hyvin!

Kotimme on melko iso omakotitalo, joten tilaa kyllä löytyy. Täältä löytyy 4 makuuhuoneen lisäksi keittiö, olohuone, kodinhoitohuone, kylpyhuone ja vessa. Takapiha on kokonaan aidattu ja iso, eikä sieltä löydy mitään vaarallista koiralle. Tällä hetkellä kotonamme asuu minun lisäkseni äiti, isä, 17-vuotias pikkusisko sekä koira. Kaikki ovat eläinrakkaita ja tulevat toimeen kaikenlaisten koirien kanssa. Vieraslemmikille löytyy paikka mistä tahansa kotoamme, se voi olla minun huoneessani, kodinhoitohuoneessa (jossa myös mahdollisuus pitää ovea auki, koska portti löytyy), koiramme vieressä eteisessä tai missä vain mihin pedin asettaa! Jos hoitokoira ei tule toimeen omamme kanssa, on lyhyillä vierailuilla myös mahdollisuus saada oma koiramme hoitoon veljeni luokse.

Hoitajan Oona palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
15 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
25 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
20 EUR
/päivä

Oona tarjoaa myös

Koiran koulutusta
Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Kalenteri

Hoitajan Oona lemmikit

Luna
Labradorinnoutaja

Tietoa hoitajan Oona kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Koiran sukupuoli
Naaras & Uros

Hoitajan Oona koti

Suuri ulkoilualue
Ei lapsia
Aidattu takapiha
Hätäkuljetus

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & ruotsi & suomi
+10 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Tilastot

SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Oona

Oona

Eläinrakas Opiskelija Tarjoaa Rakastavan Hoitopaikan

Kiviniemi
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Oona ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!