
















































Nicita
Reipas lemmikkien hoitaja!🦮🐶💛
HKI
Tietoa hoitajasta Nicita
Hei! 🌞 Olen 23-vuotias Espoosta, ja minulla on laaja kokemus lemmikkien hoidosta sekä erityinen intohimo eläimiä kohtaan. Perheessäni on aina ollut eläimiä, joten olen kasvanut niiden ympäröimänä. Tulen toimeen erilaisten ihmisten ja lemmikkien kanssa. Olen aina haaveillut omasta koirasta tai kissasta, mutta vielä ei ole mahdollisuutta ottaa omaa.
Meillä on ollut kolme koiraa, joista kaksi olivat Beauceron-rotuisia ja yksi kääpiövillakoira. Lisäksi perheessämme on ollut kissa ja hevonen. Minulla on kokemusta niin iäkkäiden kuin pentuikäisten lemmikkien hoidosta, ja olen myös kokenut eläinten lääkitsemisessä. Työskentelen arkisin klo 8-16 välillä, mutta iltapäivät/viikonloput olen aina vapaalla. Voin ottaa sisäsiistin lemmikin hoitoon luokseni myös yöksi, vaikka käyn töissä.
Olen aktiivisesti osallistunut tuttavieni lemmikkien hoitoon, joten tunnen hyvin erilaisten lemmikkien erityistarpeet ja käyttäytymisen. En ole millekään eläimelle allerginen. Olen energinen ja aktiivinen, harrastan jalkapalloa ja käyn salilla, joten pidemmätkin lenkit onnistuvat mutkitta. Asun 31 neliön yksiössä Niittykummussa, joten minun luokseni ovat kaikenlaiset lemmikit tervetulleita hoitoon! Olen valmis myös tulemaan luoksesi hoitamaan lemmikkiäsi. Pääsen joustavasti Helsinki, Vantaa ja Espoo alueille.
Eläinten hoito on minulle todella luontevaa ja koen olevani luotettava, ystävällinen, avoin ja avulias. Pääsen tarvittaessa liikkumaan minne vain. Toivon, että voimme keskustella lisää, kuinka voin olla avuksi teille ja teidän lemmikillenne!
Nicita tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Nicita kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 35 € /yö, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 25 € /päivä, 7 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 14 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 16 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 17 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 45 € /yöLisäksi...
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|