

















Ia
Rakkautta ja rapsutuksia
Oulu
Tietoa hoitajasta Ia
Moi!
Olen Ia, 23 -vuotias Oulun yliopiston opiskelija Toppilansalmesta. Asun kerrostalokaksiossa keskustan hulinan ulkopuolella, hyvien ulkoilumahdollisuuksien vieressä. Koiravieraat ovat mielissään isolta lasitetulta parvekkeelta seurailleet pihalla liikkujia.
Koirahoitolaisia viimeisen vuoden aikana on kotonani vieraillut monipuolisesti. Olenkin löytänyt jo useita ihania "vakioasiakkaita". Profiilissani näet kuvia lemmikeistä joita olen lähiaikoina hoitanut🐶 Minulla on kokemusta niin pennuista kuin aikuisistakin koirista. Osaan toimia käytösongelmaisten lemmikkien kanssa. Olen johdonmukainen ja tuen aina positiivista vahvistamista. Tulen hyvin toimeen niin koirien, kissojen kuin hevostenkin kanssa!
Pidän omistajan ajan tasalla lemmikin voinnista ja kuulumisista kuva- sekä videoterveisten avulla. Hoitojaksolla kiinnitän huomiota siihen, että lemmikin tutut rutiinit pysyvät yllä. Minulle on tärkeää varmistaa, että lemmikit voivat nauttia olostaan myös omistajan poissa ollessa. Siksi toivonkin saavani infoa juuri teidän tavastanne toimia arjen askareissa.
Kotiini otan vain lemmikkejä jotka osaavat kerrostaloelämän tavat: ovat tottuneet ääniin (vaikka talo onkin hiljainen), eivätkä ole haukkuherkkiä. Silloin tällöin haukahtelu on ok. Kerrothan osaako lemmikkisi tarvittaessa olla yksin uudessa paikassa. Varsinkin nyt kesän koittaessa on ennemminkin vakio kuin poikkeus että olen kotosalla koko ajan! Tulen myös mielelläni kotiisi koira/kissavahdiksi. Kiitos, kun otat toiveeni huomioon😊
Laitathan minulle viestiä, niin sovitaan teidän tarpeisiinne sopiva hoitojakso! Odotan mahdollisuutta tutustua teihin ja lemmikkiystäviinne!
Ia tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Ia kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 35 € /yö, 10 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 30 € /päivä, 10 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 18 € /koiran ulkoilutus, 7 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 17 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 22 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 40 € /yöIa hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|