Hei!
Olen innokas ja ystävällinen, erittäin eläinkokenut tyyppi ja etsin hoitolaisia joita voisin hoitaa heidän omassa kodissa. Minulla on kattava kokemus erilaisista eläinlajeista ja opin mielelläni myös uutta! Esimerkiksi lääkitykset hoituvat hyvin, olen lääkinnyt useita eri eläimiä toimiessani eläinsuojeluyhdistyksillä vapaaehtoisena.
Minulla on omakohtaista kokemusta kissoista, koirista, kaneista, rotista, hiiristä, freteistä ja liskoista.
Toimin aina eläinlähtöisesti ja positiivisen vahvistamisen periaattein. Kunnioitan lemmikin omistajan antamia toimintaohjeita ja toimin niiden mukaisesti.
Huomioithan että kuljen julkisilla, eli hoitopaikan olisi hyvä olla julkisen liikenteen varrella. Minulla on lievä liikutarajoite joten en pysty lenkkeilemään pitkiä matkoja tai kovin nopeatempoisesti, joten koirien ulkoilutus ei pääosin onnistu.
En pysty ottamaan hoidettavia lemmikkejä kotiini, sillä omat kissani stressaantuvat helposti uusista eläimistä. Kuljen kuitenkin mielelläni hoitamassa lemmikkejä heidän kotonaan, se on myös lemmikille usein paras ratkaisu. Tarvittaessa pystyn olemaan vaikka yönkin ylitse hoitamassa.
Ann-Nina on aivan super tyyppi, eikä me oltaisi puolisoni kanssa uskottu, että olisimme näin tyytyväisiä kissojemme hoitajaan.
Ann-Nina viestitti usein kissojemme päivistä, ruokailusta sekä leikeistä. Saimme paljon kuvia ja videoita reissumme aikana. Niistä näki miten kissat pitivät hänestä. Sen lisäksi että Ann-Nina piti kisuista huolen, hän myös haki lisää naksuja heille ja piti kämppää siistinä! Tämä oli enemmän kuin mitä odotimme. Kotiin oli kiva palata, kun tiesimme, että kissoilla oli hyvä olla hänen hoidossaan. Tulemme varmasti ottamaan Ann-Ninan uudelleen kissojemme hoitajaksi.
Kaikki sujui kaikin puolin mainiosti ja suosittelen Ann-Ninaa kenelle tahansa ❤️