Olen Kaisa, 33-vuotias kahden kissan "äiti"/palvelija sekä nuoruusvuosien koira- ja heppahullu. Koulutukseltani olen farmaseutti (2015) sekä toimintaterapeutti (2024).
Tarjoan kissan- ja koiranhoitoa kotonasi sekä koirien ulkoilutusta. Omaan kotiini en voi tuoda asiakkaiden lemmikkejä, sillä en voi varmuudella taata kissojeni suhtautumista muihin eläimiin.
Koirakokemukseni painottuu nuoruuteeni, jolloin harrastin aktiivisesti agilityä, koiranäyttelyitä ja tottelevaisuutta. Lapsuudenkodissani asui erirotuisia metsästyskoiria, ja itse sain oman suomenlapinkoirani 12-vuotiaana. Harrastuspiirien kautta olen ollut tekemisissä monenrotuisten koirien kanssa, mutta aktiivinen koiraharrastus on jäänyt edesmenneen koirani myötä. Koirankoulutustaidot ovat varmasti jossain määrin ruosteessa, mutta arjen koiranlukutaito ja lajityypillisen käyttäytymisen ymmärrys ovat minulla yhä tallella. Huomioin, että jokainen koira on yksilö joka käyttäytyy ja reagoi ympäristöönsä eri tavalla.
Kissojen kanssa olen ollut enemmän tekemisissä viimeisen kuuden vuoden ajan sekä lähipiirissä että kotonani elävien kissojen kautta. Kissatuttavuuksiini mahtuu niin seurallisia sylikissoja kuin omaa rauhaa ja koskemattomuutta arvostavia tarkkailijoita, pallon perässä juoksijoita ja putkessa vaanijoita sekä tietenkin pahvilaatikkojen rakastajia.
Pidän tärkeänä molemminpuolista tutustumista sekä lemmikin että tämän omistajan kanssa, jotta saadaan sopivuuteni lemmikkisi hoitoon varmistettua.
Kaisa hoiti kissaani erittäin hyvin ja oli mukava palata matkalta tyytyväisen lemmikin luo.