Olen kokenut koiranomistaja sekä -hoitaja ja asun hyvien kulkuyhteyksien varrella Ruoholahdessa. Hoitaisin mielelläni myös sinun koiraasi, sillä etäopiskelut antavat tähän hyvän mahdollisuuden. Olen pienestä asti kasvanut eläinten keskellä, joten kokemusta ja rakkautta eläimiä kohtaan löytyy. Itselläni on 6 vuotias kiltti ja leikkisä koira Ivy, josta koirasi saisi ihanan leikkikaverin. Koiranomistajana tiedän miten rakas oma lemmikki on, joten pitäisin lemmikistäsi huolta niin kuin toivoisin omasta koirastani pidettävän huolta.
Asun Ruoholahdessa mukavien ja monipuolisten lenkkipolkujen vierellä. Teen mielelläni lenkkejä Lapinlahteen tai Lauttasaareen rannoille. Asun isossa parvekkeellisessä kaksiossa, joten minun kotona olisi myös tilaa leikkiä. Pystyn hoitamaan koiraasi useamman päivän kerrallaan tai vaan pienen ajan päivästä, mitä vaan koirasi tarvitsee!
Pidemmille ajanjaksoille voimme järjestää tutustumiskäynnin! Koirasi ei tulisi olemaan yksin sekä lenkeillä käymme 3-4 kertaa päivässä.
Oma koirani Ivy on ollut minulla kohta viisi vuotta ja hän tykkää leikkiä muiden koirien kanssa. Hänet on rokotettu ja hän on leikattu ranskanbulldog-mix narttu. Ivy tykkää tosi paljon uros koirista, mutta tulee toimeen myös muiden narttujen kanssa. Ivyn kansa käydään metsälenkeillä, harjoitellaan uusia temppuja sekä kesällä olisi kiva aloittaa hänen kanssaan agility-harrastus sillä on todella fiksu ja energinen koira! Koirasi saisi siis paljon huomiota ja tekemistä minun kanssa.
Perheessämme on paljon muita koiria kuten mm. Tanskalais-ruotsalaisia pihakoiria. Olen toiminut koiranhoitajana pitkään ennen Pawshakeen liittymistä!
Eläimet ovat lähellä sydäntäni joten toimisin lemmikinhoitajana hyvin mielelläni! Olen luotettava, kokenut sekä energinen ja minusta saisit huolehtivan hoitajan sinun koirallesi!
Hyvä ja luotettava hoitopaikka 😊🐾
It was so wonderful and perfect for my pet and she found a new second lovely home.
I would definitely ask for a sitter again.