Kaisa

Rakastavaa koiranhoitoa Haagassa!

HKI
48 kertaa suosikkihoitaja
24 toistuvaa asiakasta
Viimeksi varattu 13 päivää sitten
Otettu yhteyttä viimeksi eilen
Vastaa yleensä yksi tunti kuluessa
1 h sitten
Viimeksi nähty
<1h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
27 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Kaisa

Heippa! Olen 30-vuotias koiratäti Haagasta, jolla on ylimääräistä aikaa ja paljon kokemusta erilaisten koirien hoitamisesta. Koirien hoitamisen ohessa olisi kiva tutustua eri rotuihin ja miettiä samalla millainen koira olisi itselle sopiva sitten kun sille sopiva aika tulee.

Olen empaattinen ja kärsivällinen koirien hoitaja ja käytän koirien kanssa positiivista vahvistamista. Minulla on kokemusta monen eri rotuisen koiran hoitamisesta ja ulkoiluttamisesta, ja toimin aina koirien ehdoilla omistajien ohjeiden mukaisesti. Eräs vakiohoitokoirani Onni oppi omistajansa mukaan odottamaan minua arkisin tiettyyn aikaan heidän kotinsa eteisessä, niin kivaa meillä oli yhteisillä metsälenkeillä. Tällaisen hyvän suhteen luominen hoitokoiraan kiinnostaa, mutta myös satunnaiset koiratuttavuudet ovat erittäin tervetulleita.

Koirien hoitamisessa koen tärkeäksi avoimen kommunikoinnin puolin ja toisin. Kunnioitan ja noudatan omistajan toiveita ja ohjeita koiran hoidon suhteen enemmän kuin mielelläni, sillä omistaja tuntee koiransa parhaiten. Toivon kuitenkin, että myös omistaja kertoo avoimesti koirastaan, jotta osaan ottaa koirasi tarpeet huomioon eikä hoidossa tule mitään yllätyksiä puolin ja toisin. Hoidan kaikkia hoidokkejani kuin omiani, rakkaudella ja huolella. Minulle on erittäin tärkeää, että koirallasi olisi mukavaa kanssani. Pyrin kaikessa toiminnassani aina koirahoidokkieni mahdollisimman vähäiseen stressiin. ❣️

Luokseni on mahdollista tuoda koira päivähoitoon esimerkiksi arkisin, sillä olen melkeinpä joka päivä etätöissä kotona, eikä minun tarvitse välttämättä jättää koiraasi yksin ollenkaan. Hoidan koiria luonani myös yön yli niin lyhyempiä kuin vähän pidempiäkin pätkiä. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro tarpeistasi! 🐕‍🦺

Päivähoito, Kotihoito:

Otan kerralla luokseni hoitoon vain yhden koiran yhdestä perheestä. Samasta perheestä/laumasta otan toki useamman koiran yhtä aikaa. Asuintaloni sijaitsee hyvin rauhallisella alueella Etelä-Haagassa (vain 500 metriä Huopalahden juna-asemalta) ja ikkunani ovat sisäpihalle, joten asunnossani on rauhallista. Asuntoni (yksiö) ikkunat ulottuvat katosta lattiaan asti, ja niistä onkin koiravieraiden kiva tähystellä takapihan tapahtumia. Koirasi saisi olla seurassani koko ajan, minun ei tarvitse välttämättä jättää häntä yksin ollenkaan mikäli esim. yksinolossa on jotain ongelmia. Hyvin lähellä kotiani ovat Keskuspuiston metsäreitit, joissa koirasi pääsisi ulkoilemaan kanssani, mikäli koirasi tykkää pitkistä lenkeistä. Minulla on kotona myös erilaisia aktivointileluja hoidokkeja varten. Toki pikkulenkit tai sohvalla koiran kanssa löhöily on myös kivaa. Luokseni hoitoon otan vain varmasti ja kaikissa (myös uusissa ja jännittävissä) tilanteissa sisäsiistejä koiria (vuokra-asunto). Sisällä asunnossa on viileää kesähelteillä, mikä on varmasti etu varsinkin isommille ja karvaisemmille koirille.

Hoitajan Kaisa palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
27 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
47 EUR
/

Kaisa tarjoaa myös

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Essi, 2024-03-14

kaikki meni ihanasti :)

starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Tuulia, 2024-03-11

Kaisa on luotettava, ystävällinen ja koiralähtöinen lemmikkivahti. Kaikki toimi sovitusti ja oletettavasti koiruli sai uuden hoitajakontaktin. Mielellään pyydämme Kaisaa uudelleen koiruliamme hoitamaan. Voin suositella Kaisaa!

1
2
3
4
5
...
29
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Kaisa kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-40 kg
Koiran iät
0-20 vuotta

Hoitajan Kaisa koti

Asunto
Ei lapsia
24 / 7 valvonta
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+10 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Olen auttanut paljon erilaisten ja erikokoisten koirien hoitamisessa. Kannatan itse koiralähtöistä positiivista vahvistamista kaikessa toiminnassani koirien kanssa. Mistään todella isoista käytösongelmista, pelkoaggressiivisuudesta tai muunkaanlaisesta koiran ihmisiä kohtaan aggressiivisesta käytöksestä minulla ei ole kokemusta enkä hoida tällaisia koiria. Hieman alkuun aroista/epäluuloisista mutta silti varsin kilteistä koirista on kyllä kokemusta. Osaan lukea koirien eleitä ja viestintää. Olen myös hoitanut paljon yhtä kuuroa koiraa sekä yhtä sokeaa koiraa, ja osaan huomioida tällaisten koirien tarpeet.

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Kaisa

Kaisa

Rakastavaa koiranhoitoa Haagassa!

HKI
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
27 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Kaisa

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Kaisa