Moikka! Tarvisitko apua koirasi ulkoiluttamisessa, onko koirasi hoitopaikkaa vailla matkasi ajan tai kaipaako kenties jokin muu lemmikkisi hoito-apua? Minä voisin mielelläni auttaa! Olen reipas, säänkestävä, vastuuntuntoinen ja tottakai erittäin eläinrakas tyyppi Helsingin Viikistä. Asun tilavassa 96 m2 kerrostaloasunnossa. Taloudestamme löytyy kolme uros marsua. Käyn lukion viimeistä vuotta, mutta koulun ohella, minulla on paljon vapaa-aikaa, jonka käyttäisin mielelläni juuri sinun lemmikkisi hoitamiseen!
Olen lapsesta saakka ollut eläimien ympäröimänä , joten minulle on vuosien saatossa karttunut vankka kokemus eläinten käsittelystä. Minulta löytyy paljon kokemusta erilaisista eläimistä mm. 10-vuoden ratsastustausta eli isompienkin eläinten kanssa olen päässyt touhuamaan. Olen myös vuosien varrella hoitanut pidempiäkin jaksoja tuttujeni erilaisia ja ikäisiä koiria ihan vauvasta vaariin. Etenkin pentuja olen hoitanut paljon. Pärjään isomman ja luonteeltaan vilkkaammankin koiran kanssa myös oman pituuteni myötä. Muita eläimiä, joita olen käsitellyt ovat hevoset, papukaijat, kanit, hamsterit ja marsut, joten tervetulleita ovat myös muut eläimet kuin vain koirat!
Niin kuin jo mainitsinkin, olen todella eläinrakas ihminen ja kohtaan kaikki eläimet yksilöinä tarjoten lemmikillesi niiden tarpeiden ja tottumusten mukaista hoitoa!
Viikki tarjoaa upeat koiraystävälliset ja avarat ulkoilualueet sekä myös koirapuistot, pelto- ja metsämaisemineen. Jos yhtään kiinnostuit tai jokin jäi epäselväksi, laita ihmeessä viestiä, vastaan mielelläni lisäkysymyksiin!
Jenna on ihana ja pätevä lenkittäjä.
Kontaktin luominen ja luottamuksen saaminen hieman villimältäkin koiruliini tapaukselta sujuu kuin ammattilaiselta 😊
-