Jenny

Eläinrakas hoitopaikka tarjolla 🩷

Tampere
2 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
Viimeksi varattu 8 päivää sitten
Otettu yhteyttä viimeksi 8 päivää sitten
8 h sitten
Viimeksi nähty
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Jenny

Moi!

Olen Jenny, 23-vuotias pian valmistuva sosionomi-opiskelija! Olen erittäin eläinrakas, ja perheessämme on ollut koiria lapsuudestani asti. Meillä on ollut myös kaneja, ja perheellämme on ollut oma hevonen melkein 10 vuotta, eli kokemusta eläimistä on kertynyt jo aika paljon. 🐴 Haaveilen omasta koirasta, mutta tällä hetkellä elämäntilanne ei ole koiralle sopiva. Olisi kuitenkin ihanaa päästä hoitamaan koiria, ja mahtavaa on jos pystyn samalla olemaan jollekkin hyödyksi!

Asun yksin 27 neliön kerrostaloyksiössä, mutta lähellä on ihania lenkkipolkuja ja kivoja metsiä! Palveluita tarjoan ensisijaisesti koiranomistajille. Pystyn tarjoamaan hoitoa koiralle yön yli, tai vain päivän ajaksi tarpeen mukaan. Myös ulkoilutukset onnistuvat. Parhaiten olen käytettävissä viikonloppuisin. Arkisin teen viikossa yleensä 2-4 työpäivää ja työaikani on hyvin vaihtelevaa. Pystyn siis tarjoamaan kotihoitoa myös arkisin, tällöin koiran tulisi mahdollisesti pystyä olemaan yksin noin 4-8 tuntia. Laita kuitenkin rohkeasti viestiä, niin katsotaan miten hoito järjestyisi! ☺️

Hoitojakson räätälöin kanssasi koirasi tarpeiden mukaan. Mahdollisuuksien mukaan pyrin siihen, että hoitojakson aikana ei olisi muita pidempiä menoja, vaan pystyn viettämään aikaa koirasi kanssa. 🥰 Toivon, että koirasi olisi sisäsiisti, ei tuhoaisi esimerkiksi huonekaluja tai ole aggressiivinen. Sovin mielelläni kanssasi tutustumiskäynnin. Ota rohkeasti yhteyttä, jos kaipaat koirallesi luotettavaa, rakastavaa ja lempeää hoitajaa 🩷

Hoitajan Jenny palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
10 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
30 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
20 EUR
/päivä

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Ida, 2023-09-13

Oli todella luottavainen fiilis jättää koira Jennylle hoitoon 2 yöksi. Minni tykkäsi olla ja ei osoittanut mitää merkkejä etteikö olisi viihtynyt Jennyn luona. Ehdottomasti vien uudestaan😍

starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Noora, 2023-09-09

Milo sai jälleen mahtavaa hoitoa Jennyn luona!

1
2
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Jenny kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-40 kg
Koiran iät
0-20 vuotta

Hoitajan Jenny koti

Asunto
Ei lapsia
24 / 7 valvonta
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Ranta, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+5 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Jenny

Jenny

Eläinrakas hoitopaikka tarjolla 🩷

Tampere
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Jenny

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Jenny