Juulia

Koirien Ja Kissojen Hoitola

Lappeenranta
1 toistuva asiakas
Asuu 1 koira lemmikin kanssa
Asuu Mäyräkoira Elli kanssa
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
5y sitten
Viimeksi nähty
<6h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Juulia ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Juulia

Olen 19-vuotias eläinrakas tyttö, joka valmistui lukiosta nyt syksyllä 2018. Minulla on 9-vuotias mäyräkoira narttu, joka tulee toimeen myös muiden koirien ja kissojen kanssa. Asunut samassa talossa kissojen kanssa monia vuosia. Aikaa minulta löytyy nyt koulun loputtua paljon eläimien hoitoon! Saavun ajoissa paikalle sovittuun paikkaan, eikä tarvitse pelätä hommien jäävän puolitiehen.

Koiran ja kissan hoitaminen on minulle tuttua, sillä olen koko lapsuuteni viettänyt eläinten parissa. Koiran lenkitys, ruokinta ja leikkiminen on siis tuttua puuhaa eikä kissan hiekkalaatikon putsaaminenkaan tule uutena juttuna. Minulla on auto käytössä joten pääsen liikkumaan ympäri kaupunkia. Useampi eläinjään samassa kodissa ei saa minua säikähtämään. Olen säässä kuin säässä ulkoileva ja hommat tarkasti hoitava. Kokemusta löytyy myös kilpikonnan hoidosta, sillä meillä oli väliaikais majoituksessa puolen vuoden verran kilpikonna. Joten kysy rohkeasti myös muiden kuin kissojen ja koirien hoitoon liittyvissä tilanteissa. Myös isot eläimet ovat minulle tuttuja sillä harrastan ratsastusta ja hevosten hoitaminen on tuttua.

Eläinten kanssa puuhaminen on parasta ajanvietettä ja olenkin oikein motivoitunut hoitaja. Minua voi kysyä hoitamaan omaan kotiin tai voin ottaa eläimen/eläimet kotiini hoitoon. Yön yli hoitokeikat onnistuvat myös. Kokemusta löytyy eri rotuisista ja kokoisista kissoista ja koirista.

Hoitajan Juulia palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
12 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
9 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
10 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
25 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
18 EUR
/päivä

Juulia tarjoaa myös

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Taru, 2019-04-15

Kaksi rasavilliä kissanpentuamme sai erinomaista hoitoa ja huolenpitoa 11 päivän ajan. Olemme erityisen tyytyväisiä.

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Kaisa, 2019-03-21

Kaikki sujui hyvin ja sovitusti! Kiitos Juulia!

1
2
next page

Kalenteri

Hoitajan Juulia lemmikit

Elli
Mäyräkoira

Tietoa hoitajan Juulia kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Koiran sukupuoli
Naaras & Uros
Kissat
kaikenlaiset

Hoitajan Juulia koti

Asunto
Pieni ulkoilualue
Ei lapsia

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun Muu & englanti
<1 vuotta kokemusta

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Kokemusta

eläinten hyvinvointiin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta
Rescue-lemmikeistä

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Juulia

Juulia

Koirien Ja Kissojen Hoitola

Lappeenranta
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Juulia ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!