Sara

vastuullista ja rakastavaa hoitoa kaikille lemmikeille🥰

Lappeenranta
6 kertaa suosikkihoitaja
1 toistuva asiakas
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
3w sitten
Viimeksi nähty
<9h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Sara

Heippa! Oon Sara, ja opiskelen kemiantekniikkaa toista vuotta LUT-yliopistossa Lappeenrannassa. Oon reipas ja iloinen 23-vuotias tyttö, joka pitää liikkumisesta. Minulla on takana yli 10 vuotta kilpaurheilua salibandyn parissa. Vapaa-ajalla vietän usein aikaa ystävien kanssa sekä pidän ulkoilulenkeistä ja kotona ruuan laitosta, sekä ratsastan satunnaisesti. Minulla on aikaisemmin ollut koira, ja olen aina ollut hyvin eläinrakas. Perheelläni on kaksi kissaa ja nautin myös paljon hevosista, mutta koirat ovat eniten lähellä sydäntäni. Minulla on paljon kokemusta pennuista, ja minulla on aikaisemmin ollut pitkäaikainen hoitokoirasuhde aikuisen koiran kanssa. Olen tottunut myös isompiin rotuihin. Otan hoitoon vain rokotettuja koiria. Oman koiran hankkiminen on minulle lähitulevaisuudessa suuri haave, kun valmistun diplomi-insinööriksi. Minuun voi ottaa rohkeasti yhteyttä kysymyksiin liittyen!!

Harrastin oman koirani kanssa metsälenkkeilyä ja agilitia satunnaisesti. Kävimme myös usein kesäisin uimassa ja koirapuistoissa kävimme ympäri vuoden. Motivaationi ja rakkauteni koiria kohtaan on alkanut jo nuorena. Pidän koirien kanssa kommunikoimisesta ja niiden tuomasta seurallisuudesta. Koirat tuovat mukanaan paljon iloa ja lohtua, mikä on myös syy miksi viihdyn koirien kanssa niin hyvin. Kokemukseni hoitokoirista on ollut aikaisemminkin erittäin hyvä ja rikastuttava kokemus. Tämä kyseinen hoitokoira oli vuosia tietyin väliajoin minulla ja perheelläni hoidossa. Oman koirani pentukokemuksen lisäksi olen monesti hoitanut ystävieni pentuja, sekä ollut paljon kotiseutuni naapuruston koirien kanssa tekemisissä.

Osun kodissani yksin. Kykenen hoitamaan samanaikaisesti kahta koiraa. Lenkkejä voin tehdä 5-6 päivässä riippuen pituuksista. Voin antaa koirille lääkkeitä ja voiteita. Kun koira on hoidossa, se ei jää yksin, sillä voin olla koiran kanssa koko vierailun ajan yhdessä. Minulla ei ole kotona muita lemmikkejä, ja koirat voivat nukkua vapaasti olohuoneessa tai makuuhuoneessa oman mieltymyksensä mukaan. Minulla ei ole aidattua omaa pihaa, mutta metsää lähellä sekä koirapuisto, mitkä korvaavat pihan. Aikatauluni on joustava ja olen paljon käytettävissä.

Hoitajan Sara palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
35 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
15 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
25 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
18 EUR
/päivä

Sara tarjoaa myös

Trimmaus

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Pilvi, 2024-02-20

Minulla on kaksi koiraa, joilla on hieman eroahdistusta ja jännitystä vieraita paikkoja kohtaan, mutta olivat pärjänneet todella hyvin päivän (8-21) Saran luona, eivätkä olleet yhtään stressaantuneen oloisia pois haettaessa. Lämmin suositus, hyvin ystävällinen sekä koirille, että ihmisille 😊

starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Kirsi, 2023-04-16

Luotettava, avoin,joustava ja hyvää huolta pitävä hoidettavasta lemmikistä. Lämmin suositus.

1
2
3
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Sara kodista

Hyväksytyt lemmikit

Koirien koot
0-40 kg
Koiran iät
1-20 vuotta

Hoitajan Sara koti

Asunto
Ei lapsia

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki & Kaupungin puisto

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+5 vuotta kokemusta
Koirien koulutustekniikat ovat tuttuja
Heippa! Oon Sara, ja opiskelen kemiantekniikkaa toista vuotta LUT-yliopistossa Lappeenrannassa. Oon reipas ja iloinen 22-vuotias tyttö, joka pitää liikkumisesta. Minulla on takana yli 10 vuotta kilpaurheilua salibandyn parissa. Vapaa-ajalla vietän usein aikaa ystävien kanssa sekä pidän ulkoilulenkeistä ja kotona ruuan laitosta, sekä ratsastan satunnaisesti. Minulla on aikaisemmin ollut koira, ja olen aina ollut hyvin eläinrakas. Perheelläni on kaksi kissaa ja nautin myös paljon hevosista, mutta koirat ovat eniten lähellä sydäntäni. Minulla on paljon kokemusta pennuista, ja minulla on aikaisemmin ollut pitkäaikainen hoitokoirasuhde aikuisen koiran kanssa. Olen tottunut myös isompiin rotuihin. Otan hoitoon vain rokotettuja koiria. Oman koiran hankkiminen on minulle lähitulevaisuudessa suuri haave, kun valmistun diplomi-insinööriksi. Minuun voi ottaa rohkeasti yhteyttä kysymyksiin liittyen!! 
Harrastin oman koirani kanssa metsälenkkeilyä ja agilitia satunnaisesti. Kävimme myös usein kesäisin uimassa ja koirapuistoissa kävimme ympäri vuoden. Motivaationi ja rakkauteni koiria kohtaan on alkanut jo nuorena. Pidän koirien kanssa kommunikoimisesta ja niiden tuomasta seurallisuudesta. Koirat tuovat mukanaan paljon iloa ja lohtua, mikä on myös syy miksi viihdyn koirien kanssa niin hyvin. Kokemukseni hoitokoirista on ollut aikaisemminkin erittäin hyvä ja rikastuttava kokemus. Tämä kyseinen hoitokoira oli vuosia tietyin väliajoin minulla ja perheelläni hoidossa. Oman koirani pentukokemuksen lisäksi olen monesti hoitanut ystävieni pentuja, sekä ollut paljon kotiseutuni naapuruston koirien kanssa tekemisissä. Osun kodissani yksin. Kykenen hoitamaan samanaikaisesti kahta koiraa. Lenkkejä voin tehdä 5-6 päivässä riippuen pituuksista. Voin antaa koirille lääkkeitä ja voiteita. Kun koira on hoidossa, se ei jää yksin, sillä voin olla koiran kanssa koko vierailun ajan yhdessä. Minulla ei ole kotona muita lemmikkejä, ja koirat voivat nukkua vapaasti olohuoneessa tai makuuhuoneessa oman mieltymyksensä mukaan. Minulla ei ole aidattua omaa pihaa, mutta metsää lähellä sekä koirapuisto, mitkä korvaavat pihan. Aikatauluni on joustava ja olen paljon käytettävissä.

Tilastot

Puhelinhaastateltu
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Sara

Sara

vastuullista ja rakastavaa hoitoa kaikille lemmikeille🥰

Lappeenranta
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Sara

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Sara