Pawshake logo
Jenina

Koirien Rapsutusparatiisi

Joensuu
Otettu yhteyttä viimeksi eilen
Vastaa yleensä yhden päivän kuluessa
1d sitten
Viimeksi nähty
<5h
Vastausaika
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Jenina

KUOPIO 1.6-30.8 

Heippa ja tervetuloa profiiliini! Tarkemman kuvauksen minusta löydät alempaa. Kesän vietän syyttäjällä töissä arkipäivisin 8-16. Jotkut viikonloput vietän muissa kaupungeissa. Eli arkipäivät vietän Kuopiossa ja tällöin pystyn ottamaan hoitokoiria. Kuopiossa asun tilavassa kaksiossa, jossa koiralla on tilaa temmeltää. Kuopiossa tarjoan kaikkia samoja palveluita, kuin Joensuussakin😊! 


Nimeni on Jenina Soimala, 23 vuotias ja olen kotoisin Porista. Tällä hetkellä opiskelen kolmatta vuotta oikeustieteitä ja ensimmäistä vuotta kauppatieteitä Itä-Suomen yliopistossa Joensuun kampuksella. Vapaa-ajallani soitan harmonikkaa, jonka tahdissa vanhempieni toinen koira tykkää laulaa aina välillä. Soittamisen lisäksi tanssin, pelaan shakkia, käyn erilaisissa ryhmäliikunnoissa ja askartelen. Kuitenkin koronan takia luennot toteutetaan etänä, joten vietän paljon aikaa kotona kansiossani. Vanhempieni tykönä Porissa ollessani käyn koirien kanssa kävely- ja juoksulenkkejä ja teen myös pidempiä metsälenkkejä aina kun siihen on mahdollisuus. Vanhempieni koiran ollessa hoidossa on siltä minullekin hyötyä, että ulkona tulee käytyä vähintään 4 kertaa luentojen välissä 😄Luonteeltani olen positiivinen, ulospäinsuuntautunut, mutta myös tarkka ja huolehtivainen. Melkein puolet elämästäni olen tottunut asumaan taloudessa, jossa on vähintään yksi karvainen kaveri, jota voi aina mennä rapsuttamaan ja paijaamaan. Isoin asia omilleen muuttamisessa on ollut totutella lemmikkieläimettömään talouteen. Koirakuumeeni on suuri ja sitä on pahentanut ystäväni koirat. Vanhemmillani on 2 kleinspitz narttua (äiti ja tytär), jotka ovat minulle hyvin rakkaita. Minulla on paljon kokemusta pienien koirien hoidosta aivan ihan pennusta saakka, koska olen ollut mukana aina pentujen syntymästä asti heidän luovutukseensa. Minulla on siis myös kokemusta tiineenä olevista koirista. Luonani koirasi saisi loputtomasti rapsutuksia ja saisi elää kuin kotonaan. Minun kotonani koira saa tulla kanssani sohvalle ja pääsee myös viereeni nukkumaan. Koirien kanssa on ihanaa käydä ulkona monta kertaa lenkillä ja aina kun on mahdollista lähden mielelläni käymään metsäreiteillä, jotta koirakin saa vaihtelua lenkkimaisemiinsa. Vanhemmalta koiraltamme Donnalta leikattiin märkäkohtu vähän aikaa sitten, joten osaan myös hoitaa toipilaana olevia pieniä koiria.Tarjoan palveluita laidasta laitaan. Voin hoitaa koiraasi/koiriasi teidän kotonanne tai omassa kodissani. Tarjoan myös yksittäisiä lenkkejä. Kaikki muukin tavanomainen koiranhoito onnistuu.

Eniten kokemusta minulla on pienistä koirista, mutta myös vähän isompien koirien hoito onnistuu.

Voin hoitaa samanaikaisesti 2-3 koiraa riippuen koirien koosta mm. Lenkit päivällä ovat yleensä vähintään 15-20min ja välillä pidempiä ulkoilureittejä kestäen 30-45min. Palveluissani oleva yksittäinen koiran ulkoistus menee tuohon 15-20 minuutin skaalaan. Lenkkejä tulee 2 pidempää päivässä ja aamu-ja iltalenkki vaihtelevat.

Opiskelen kotoa käsin etänä suurimman osan opinnoistani, niin koirasi ei tarvitse olla yksin oikeastaan ollenkaan niinä päivinä, jotka olen merkannut itselleni sopivaksi. Poikkeuksia voi tulla, mutta niistä informoin sitten tapauskohtaisesti. Lemmikinhoito sopii päivittäiseen ja viikottaiseen rutiini kotiopiskelun oheen mainiosti ja tuo jopa itselle hyötyä siten, että tulee käytyä ulkona enemmän, kun on koirakaveri hoidossa. Joensuussa ollessani olen käytettävissä suhteellisen joustavasti. Tarvittaessa lemmikin vahtiminen onnistuu 24/7, mutta tästä pitää sopia etukäteen.

Asun yksiön kaksiossa, jossa koirakaverit saavat vapaasti tallustaa ja tulla sohvalle viereen rapsutettavaksi. Asun kerrostalossa, joten omaa pihaa ei ole.

Kotikäynnin pituus on tapauskohtainen ja on keskusteltavissa. Tavallisena päivänä, kun minulla on esim. etäluentoja onnistuu pidempikin kotikäynti.

Hoitajan Jenina palvelut

Hoitajan kotona

Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
10 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
20 EUR
/päivä
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
30 EUR
/

Jenina tarjoaa myös

Trimmaus
Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja -ulkoilutuksessa peruutusehto on aina Joustava: täysi rahojen palautus jos varaus perutaan viimeistään kello 12 varausta edeltävänä päivänä. Tämän jälkeen 50% palautus. Palautusta ei voida myöntää varauksen alkamispäivän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Anna, 2022-07-20

Jenina oli kokenut, osaava ja luotettava hoitaja koirallemme lyhyelläkin varoitusajalla. Suosittelemme!

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Juha, 2022-03-17

Oikein hyvä ja mukava hoitopaikka ja hoitaja. Suosittelen.

Kalenteri

Tietoa hoitajan Jenina kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-20 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Koiran sukupuoli
Naaras & Uros

Hoitajan Jenina koti

Asunto
Ei lapsia
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki & Kaupungin puisto

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & saksa & ruotsi & suomi
+5 vuotta kokemusta

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Jenina

Jenina

Koirien Rapsutusparatiisi

Joensuu
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
15 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Jenina

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja -ulkoilutuksessa peruutusehto on aina Joustava: täysi rahojen palautus jos varaus perutaan viimeistään kello 12 varausta edeltävänä päivänä. Tämän jälkeen 50% palautus. Palautusta ei voida myöntää varauksen alkamispäivän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Jenina