Janette

Lemmikeille Hyvää Hoitoa

Kouvola
5y sitten
Viimeksi nähty
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
12 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Janette ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Janette

Olen 18-vuotias ajokortillinen nainen, joka on kiinnostunut eläinten hyvinvoinnista ja hoitamisesta. Asun yksin rivitalossa, jossa on pieni piha. Asunnossa on lemmikkieläimet sallittu, ja se sijaitsee Kankaronmäessä, melko lähellä siis esimerkiksi Kouvolan keskustaa.

Olen oikein mukava ja reipas tyttö, jolla eläimet on aina ollut lähellä sydäntä. Muutettuani yksin kaikki perheen lemmikit jäivät muun perheeni luokse, ja silloin tällöin kaipaan hiukan seuraa.

Kokemusta minulla on paljonkin eri eläimistä. Perheessäni on ollut koko lapsuuteni ajan eläimiä. Tälläkin hetkellä on koira, marsuja, kesyhiiriä, akvaariokaloja sekä hevonen. Myös hamstereita ja undulaatteja on ollut. Nuoruusvuosinani olin innostunut paljon eläimistä kertovista kirjoista, ja luinkin ja opiskelin niitä paljon. Siksi lajitietouteni on melko laaja ja osaan toimia halutulla tavalla eri eläinten kanssa. Ota rohkeasti vain yhteyttä - pyrin vastaamaan mahdollisimman pian!

Hoitajan Janette palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
12 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
12 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
30 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
20 EUR
/päivä

Janette tarjoaa myös

Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Kalenteri

Tietoa hoitajan Janette kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Koiran sukupuoli
Naaras & Uros
Kissat
kaikenlaiset
Fretit
kaikenlaiset
Pieneläimet
jyrsijät, kanit, ...

Hoitajan Janette koti

Pieni ulkoilualue
Ei lapsia
24 / 7 valvonta
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Maaseutu

Taidot

Erityistaidot

<1 vuotta kokemusta
Voi hoitaa eksoottisia eläimiä, muun muassa matelijoita.

Koirani kanssa olen osallistunut itse muutamiin mätsäreihin sekä ollut mukana virallisissa näyttelyissä, joten tiedän, kuinka asiat siellä sujuvat ja voin lähteä esimerkiksi avuksi näyttelyihin.

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Janette

Janette

Lemmikeille Hyvää Hoitoa

Kouvola
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
12 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Janette ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!