Olen 21-vuotias Jenny, Vantaalta, Päiväkummusta.
Luonteeltani olen rauhallinen ja iloinen, joten eläinten kanssa osaan toimia rauhassa. Olen luotettava ja minulle eläimet on myös perheenjäseniä, joten minun kanssa ne on tunnollisessa hoidossa ja turvassa. Nautin itse luonnosta ja pitkistä kävelylenkeistä.
Suurimman osan ajastani käytän eläinten kanssa ja työaikani voin itse päättää, joten pystyn olla lemmikin seurassa vaikka koko päivän jos tarvitsee.
Asun 60m2 rivitalo kaksiossa, 3 kissan kanssa. Asunto on hyvin äänieristetty, eli ulkoa ja naapurista kuuluvat äänet ei kuulu hyvin. Kotini ympärillä on todella paljon lenkkeilymaastoa ja metsää, sekä kaksi rantaa. Kissani ovat sosiaalisia ja tulee todella hyvin toimeen muiden eläinten kanssa. Otan mielellään kotiini koiria ja kissoja hoitoon, jotka tulevat myös toimeen omien kissojeni kanssa. Toivoisin, että kissat on leikattu ja rokotettu.
Minulla on syntymästä tähän päivään asti ollut koiria, kissoja, lisko sekä jyrsijöitä ja olen käynyt pieneläinalan koulussa. Olen myös pienestä asti harrastanut ratsastusta, joten myös isommista eläimistä on kokemusta. Minulla on ollut monia lemmikkejä myös hoidossa omieni lisäksi.
Olen hakemassa klinikkeläinhoitaja kouluun ja sinne olisi tarkoitus päästä, koska eläimet on lähellä sydäntä.
Minun hoitoapu on käytettävissä mihin aikaan vaan päivästä tai yön yli. Hoito onnistuu yleensä myös lyhyelläkin varoitusajalla ja kuuntelen omistajien toiveita. Myös pitkät hoitojaksot onnistuu minulta ja pyrin aina lähettämään omistajalle paljon kuulumisia eläimestä.
Liikun useimmiten julkisilla, joten olisi parasta jos lemmikin koti olisi lähellä julkista liikennettä. :)
Pyrin pitämään kalenterin aina ajantasalla.
Tyytyväiset kissa ja omistaja. 😊 Jenny piti hyvin ajantasalla, laittoi kuvia ja kirjoitteli. Kiitos vielä!
Tyytyväiset asiakkaat toista kertaa 😊 Kissat selvästi tykkäävät Jennystä! Saatiin sopivasti kuvia ja kuulumisia ja kesympi kissa paljon leikitystä ja rakastamaansa harjausta. Arempi kissakin uskaltautui todistetusti tutustumaan hoitajaan lähietäisyydeltä 🥰 Pyydämme Jennyn taas uudestaankin!