Mira

Koirien rakastaja ilman omaa dogia

Espoo
3 kertaa suosikkihoitaja
2 toistuvaa asiakasta
Vastaa yleensä yksi tunti kuluessa
2w sitten
Viimeksi nähty
<1h
Vastausaika
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Tietoa - Mira

Moi kaikki koiranomistajat,

Minulta löytyy valtavasti rakkautta karvakavereita kohtaan, mutta valitettavasti oma koira siirtyi sateenkaari sillan toiselle puolelle vuonna 2021. En ole vielä hankkinut uutta koiraa vaan jaan rakkauttani nyt muille karvakavereille. Ehkä tulevaisuudessa koiristamme voi tulla kavereita. 
 
Olen omistanut yhdeksän koiraa, joista kaksi oli labbiksia, kaksi pitbulleja, yksi ridgeback ja loput sekarotuisia. Osaan käsitellä myös vaikeita koiria ja jaksan lenkkeillä pitkiä matkoja. Suurin osa näistä koirista oli adoptiokoiria eli olen tottunut kouluttamiseen ja erilaisiin persooniin. Osaan käsitellä koiraa, joka ei erityisesti tykkää muista koirista tai ihmisistä. Tykkään erityisesti käydä uittamassa koiraa ja käydä sen kanssa heittämässä palloa. Myös juoksulenkit onnistuvat. 

En ryhdy koiranulkoiluttajaksi tienatakseni vaan siksi, että rakastan koiria paljon. Sain myös itse hoitoapua oman koirani kanssa ja haluan laittaa hyvän kiertämään. Ymmärrän hyvin, että välillä on vaikeaa viedä koira ulos niin paljon kun se ansaitsee ja menot saattavat olla äkisti muuttuvia. Haluan tarjota arjen helpotusta näihin tilanteisiin. 

En ole koskaan aikaisemmin toiminut tuntemattomien koirien ulkoiluttajana, mutta en ole tavannut koiraa, josta en ole tykännyt. Otan mielelläni haasteen vastaan! 

Hoidan mielummin koiraa sen kotona tai vien sen ulos. Toivon, että lemmikki on terve ja yhteistyöhaluinen. Tarvittaessa voimme neuvotella asiasta. Liikun lähinnä julkisilla kulkuvälineillä. 

Tällä hetkellä parhaiten vapaana iltaisin ja viikonloppuisin, mutta kannattaa aina kysyä. Käyn arkena toimistotyössä 9-17 välillä ja ulkoilutan koiria oman jaksamiseni perusteella halutessani. 

Ystävällisin terveisin, 

Mira 

Hoitajan Mira palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
30 EUR
/päivä

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran ulkoilutus
Kati, 2023-03-13

Lenkkeilyt hoituivat sovitusti ja koira lähti innoissaan Miran mukaan ulkoilemaan!

starstarstarstarstar
Koiran ulkoilutus
Kirsi, 2022-12-19

Hyvin meni kaikki, koirat olivat tyytyväisiä. Kiitos! 😊

1
2
next page

Kalenteri

Taidot

Erityistaidot

<1 vuotta kokemusta

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Tilastot

SMS
Vahvistettu
Mira

Mira

Koirien rakastaja ilman omaa dogia

Espoo
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat
Ota yhteyttä Mira

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!

Ota yhteyttä Mira