Inka

Osaavaa ja välittävää hoitoa koirallesi tai kissallesi

Jyväskylä
4d sitten
Viimeksi nähty
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Inka ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Inka

Olen eläinrakas yliopisto-opiskelija Jyväskylässä. Elämäntilanteeni ei tällä hetkellä hyväksy oman lemmikin ottamista, joten eläinystävien tapaaminen tätä kautta olisi minusta ihanaa. Erityisen lähellä sydäntäni ovat koirat sekä kissat.

Perheeni omisti koko lapsuuteni ja nuoruuteni Cavalierin, joten kokemusta koiran hoidosta minulla on paljon. koirallani oli eläkepäivinään käytössä pari eri lääkettä, joten niiden annostelu ja syöttäminen tulivat minulle myös tutuiksi. Lisäksi olen hoitanut paria eri kissaa niin eläimen omassa kodissa kuin minunkin luonani. Toista näistä kissoista myös ulkoilutin valjaissa ulkona.

Päivitys: Kesän ajan teen työtä, jossa olen kahdeksan tuntia kerrallaan poissa kotoa. Turvallisuussyistä tutustumiskäynti asuntooni vain, jos siitä on etukäteen sovittu.

Pystyn ensisijaisesti tarjoamaan lemmikille hoitoa omassa kodissani Jyväskylässä. Minulla on aikaa ja mahdollisuus tarjota lemmikille paljon läsnäoloa, aktivointia ja välittävää hoitoa. Olen täsmällinen aikataulujen suhteen, joten mahdolliset lenkitykset ja ruokinnat hoidan ajallaan ja mahdolliset erityisvaatimukset huomioiden.

Myös mahdollinen lääkityksen antaminen eläimelle onnistuu minulta. Voin eläimen tarpeiden mukaan tehdä pidempiä ja nopeatempoisempia lenkkejä tai useita lyhyempiä lenkkejä päivän aikana.

Olen avoin vahtimaan kaikenlaisia lemmikkejä. Rokottamattomien lemmikeiden hoidosta voimme tarvittaessa keskustella erikseen. Mikäli eläimesi on aggressiivinen tai altis vetämään ulkona, kerrothan siitä minulle. Isojen koirien vetämisalttius voi olla este minulle.

Mikäli kuulostan hyvältä osumalta lemmikkisi hoitajaksi, otathan minuun yhteyttä! Hoitaisin mielelläni lemmikkiäsi.

Hoitajan Inka palvelut

Hoitajan kotona

Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
18 EUR
/päivä

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
30 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
50 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
70 EUR
/

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Kalenteri

Tietoa hoitajan Inka kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Kissat
kaikenlaiset

Hoitajan Inka koti

Asunto
Ei lapsia
24 / 7 valvonta

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+10 vuotta kokemusta

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Tilastot

SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Inka

Inka

Osaavaa ja välittävää hoitoa koirallesi tai kissallesi

Jyväskylä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
24h ajan hoitajan kotona
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Inka ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!