Tähän käyttäjään ei voi enää olla yhteydessä. Etsi samankaltaisia lemmikinhoitajia pitämään huolta lemmikistäsi.

+5 Lue lisää

1/10
JJutta
Eläinten ystävä!
Jyväskylä
Toiminut lemmikinhoitajana Pawshakella joulukuuta 2025 lähtien
5-10 vuotta kokemusta
Aktiivinen Pawshake-yhteisössä
Viimeksi aktiivinennoin kuukausi sitten
Yleensä vastaa-
Tietoa hoitajasta Jutta
Moi! Olen 26-vuotias nainen Jyväskylästä ja hyvin eläinrakas ihminen ja kokemusta löytyy mm. kaneista, hamstereista, gerbiileistä, kissoista ja koirista. Lääkkeen annot ja esim harjaukset onnistuu ja niistä on myös kokemusta. Itseltä löytyy kissa ja koira, mutta koska lisää ei vielä pysty ottamaan niin hoitaisin enemmän kuin mielelläni muidenkin eläimiä. Kotiini en ota hoidokkeja mutta kotikäynnit onnistuu sillä myös autokin löytyy.
Teen tätä toki omien töideni lomassa mikä hieman rajoittaa.Parhaiten minulle onnistuu lyhyen ajan hoito käynnit, koska teen vuoro työtä, mutta voidaan tarvittaessa keskustella myös esimerkiksi viikon hoidoista.Vietän mielelläni myös samalla aikaa eläinten kanssa ja leikitän, jos käyn ruokkimmassa tai ulkoiluttamassa.
Kissat erityisesti ovat lemppareitani, mutta myös koirien ulkoilutukset ja ruokinnatkin onnistuu. Perheessäni on aina ollut eläimiä ja minulla on kokemusta myös ääni/paukkuherkistä koirista.
Olen tottunut vilkkaaseen ja aktiiviseen koiraan joten sekään ei ole este. Mielellään en kuitenkaan täysin remmirähjää ulkoiluttaisi.
Aina kun tapaan uuden eläimen annan sille oman tilan ja annan sen rauhassa tutustua ja tottua minuun. Eläinten ehdoilla siis mennään! Jos vaikka ulkona halutaan katsoa oravia pitkään niin sitten katsotaan ei mikään kiire. Mielelläni haluan myös tietää jos esim ulkoilussa, ruokinnassa tai muuten vain eläimellä on jotain tiettyjä tarpeita tai rajoitteita, niin osaan toimia sen mukaan.
Ulkoiluttaessani uusia koiria en myöskään päästä vieraita koiria lähelle tai hoidettavaa koiraa vieraiden liki, sillä pyrin varmistamaan sen että kaikki sujuisi ongelmitta ja turvallisesti.

Jutta tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Jutta kotona
Jutta ei tällä hetkellä tarjoa palveluita kotonaan.
Kotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 10 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 10 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 20 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 30 € /yöJutta hyväksyy
Koiran iät1-8 vuotta
Koiran koot8-18 kg
Hyväksyn kissat kotiiniKaikki
PieneläimetJyrsijät, kanit, linnut...
Peruutusehto
Kohtuullinen peruutusehto
Saat täyden hyvityksen, jos peruutat ennen klo 12.00, 7 päivää ennen varausta.Kalenteri
tammikuu 2026
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
tammikuu 2026
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
helmikuu 2026
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
Tietoja lemmikinhoitajan Jutta kodista
Asuinalue
Kerrostaloasunto
Pieni ulkoalue
Lisätietoja hoitajasta Jutta
Puhun ...
suomi
Minulla on kokemusta seuraavista ...
5-10 vuotta kokemusta
… turkinhoidosta
Minulla on kokemusta koiran kouluttamisesta
Voin antaa suun kautta annettavia lääkkeitä
Vahvistetut tiedot
Sähköposti varmennettu
SMS vahvistettu
Stripe varmennettu
Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi Pawshake-takuusta, asiakaspalvelusta, turvallisista maksuista ja muista herkuista! Lue lisää
Ei käytettävissäJutta ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.
Vahvista varaus aina Pawshaken kautta
Mielenrauha
Lemmikkisi voi tarvita turvaa odottamattomien tilanteiden varalle. Tarjoamme Mielenrauhan takuun jokaiseen varaukseen, joka on tehty ja maksettu Pawshaken kautta.
Lue lisää Mielenrauhan takuustaTyytyväisyys
Kaikkiin Pawshaken kautta varattuihin ja maksettuihin varauksiin sisältyy Tyytyväisyystakuu, jotta sinä ja lemmikkisi saisitte parhaan mahdollisen lemmikinhoitokokemuksen.
Lue lisää Tyytyväisyystakuusta