Netta

Pieneläinhoitaja Netta

Järvenpää
Asuu 1 kissa lemmikin kanssa
1w sitten
Viimeksi nähty
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Netta ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Netta

Heippa! Olen 25-vuotias koulutukseltani eläinhoitaja. Valmistuin alkuvuonna 2021 keudasta pieneläinhoitajaksi.

Olen ollut koulutuksen ohella työharjoittelussa mm. Koirahoitolassa josta sain paljon kokemusta myös hankalemmista ja isoista koirista. Joten pitkät lenkit myöskään ei ole ongelma, koska koirahoitolassa työskennellessä totuin, että kävelyä parhaimmillaan tulee jopa noin 25km/pv. 

Olen myös harrastanut paljon veljeni islanninlammaskoiran kanssa ja osaan kohtuullisen hyvin myös kouluttaa koiria ja kertoa esimerkiksi vinkkejä miten opettaa eroahdistuksesta kärsivä koira olemaan yksin tuhoamatta asuntoa. Myös koirien pesu, kynsienleikkaus, punkkien poisto, korvien puhdistus ja lääkitys onnistuu tarvittaessa.

Harjoitteluiden lisäksi olen tehnyt töitä eläinkaupassa 3-vuotta, jonka kautta olen myös tehnyt viikon kestävän koirien trimmauskurssin. Eläinkaupassa työskennellessä tein paljon koirien pesuja ja muita turkinhoitoja, sekä päivittäin eri eläinten kynsienleikkauksia. En missään nimessä ole ammattilainen trimmauksessa, mutta perus turkinhoidot kyllä onnistuu.


Itselläni on kotona tällä hetkellä kaksi kissaa ja kaksi viljakäärmettä.Tämän takia mielellään en ottaisi omaan kotiini hoitoeläimiä, mutta tämä on täysin neuvoteltavissa ja aivan eläinkohtaista pystynkö kotiini ottamaan hoitoon. Kissani kyllä tulevat toimeen rauhallisten koirien kanssa mainiosti.

Tällä hetkellä teen työkseni koulunkäynnin ohjaajan työtä, joten lenkitykset ja muu apu sijoittuisi useimmiten iltapäivälle.

Minulla on myös oma auto käytössä joten pääsen kulkeutumaan hyvin lähes mihin vain.

Odotan innolla yhteydenottoanne. 🐱

Hoitajan Netta palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
8 EUR jokaisesta lisälemmikistä
15 EUR
/

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
6 EUR jokaisesta lisälemmikistä
14 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
15 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
45 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
25 EUR
/päivä

Netta tarjoaa myös

Koiran koulutusta
Trimmaus
Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Kalenteri

Hoitajan Netta lemmikit

Juno
Kissa

Tietoa hoitajan Netta kodista

Hyväksytyt lemmikit

Hoitajan Netta koti

Keskikokoinen ulkoilualue
Ei lapsia

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
+10 vuotta kokemusta
Eläinten kynsienleikkaus, punkkien poistot, korvien putsaus, pienet terveystarkastukset, anaalirauhasten tyhjennys, eläinten pesut ja lääkitykset.

Kokemusta

Rescue-lemmikeistä
Käytösongelmat

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Netta

Netta

Pieneläinhoitaja Netta

Järvenpää
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
10 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Netta ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!