Meeri

Hoitopaikka Kaikenkarvaisille

Järvenpää
2 kertaa suosikkihoitaja
3 toistuvaa asiakasta
1y sitten
Viimeksi nähty
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Meeri ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Meeri

Moi! Ihan alkuun semmoinen huomio, että otamme tällä hetkellä vastaan ainoastaan tuttuja eläimiä, eli niitä, jotka ovat tehneet jo meille aiemmin varauksen. Hoitopalvelumme on saavuttanut sen verran ison suosion, että haluamme keskittyä jo tuttuihin eläinkavereihin.

Meitä on taloudessamme yhden sijaan kaksi hoitajaa, minä eli Meeri sekä puolisoni Milja, ja otamme kotiimme kaikenkarvaisia hoitoeläimiä. Olemme kolmikymppinen pariskunta, joka on muuttanut kevään aikana uuteen kotikaupunkiin, eli Järvenpäähän. Uudessa kodissamme on paljon tilaa ja rakkautta ihan kaikenmoisille eläinystäville.

Olemme molemmat erittäin eläinrakkaita ja kokeneita kissojen ja koirien hoidossa. Omien lemmikkieläintemme lähdettyä paremmille hiirenmetsästysmaille ja loputtomille nakki- ja kastikekulhoille olemme avanneet ovemme kavereiden ja tuttujen eläimille. Kärsimme alituisesti eläinvajeesta, joten täytämme tyhjiötä pitämällä ovet auki jos jonkinmoiselle nelijalkaiselle. Omia eläimiä emme ole hankkimassa vähään aikaan, koska luopuminen heistä lopun koittaessa on kaikista kaameinta. Niinpä hoitoeläimet ovat olleet erinomainen ratkaisu!

Mieluiten otamme lemmikkejä kotiimme Järvenpäähän, mutta voimme tarjota myös satunnaisesti hoitopalvelua. Olen pääsääntöisesti etätöissä vuosien 2021 ja 2022 aikana, joten olen viikolla enimmäkseen läsnä, ja silloin voi hyvin kysyä, josko meillä olisi hyvä hetki hoitaa lemmikkiäsi! Koska työtilanteemme ovat hiljattain muuttuneet, päävastuussa hoitamisesta olen minä, eli Meeri. Milja auttaa sen minkä omilta kiireiltään ehtii.

Aikataulumme ovat etätöiden ansiosta varsin joustavia - voin viettää lemmikkisi kanssa vaihtelevasti aikaa myös päivisin. Tarjoamme erityisesti kotihoitopalvelua, koska se luonnistuu aikatauluihimme helpoiten. Meiltä voi myös kysyä lemminkin tuonnista/viennistä, mutta se on aina sovittava erikseen.

Kodissamme on tilaa 95 neliötä ja vieressä on kivat ulkoilumaastot koirille. Kodissamme on kaksi kerrosta ja lemmikillä on oman uskalluksen mukaisesti mahdollisuus mennä mihin tahansa kodissamme, oli se sitten ylä- tai alakerrassa. Lemmikit ovat tervetulleita molemmille sohville ja sänkyyn - tietystikin tästä voimme sopia erikseen omistajan kanssa, jos lemmikki ei saa esimerkiksi kotona oleilla sängyssä.

Takapihamme on aidattu matalalla aidalla, joten pienemmät koiravieraat voivat olla sovitusti vapaana pihallakin - tietystikin valvoituissa olosuhteissa! Pihalla on tilaa n. 30 neliötä ja se on pienen metsikön vieressä. Koirien kanssa menemme mielellään pitkille lenkeille ja jos koira on siihen vain tottunut, myös juoksulenkit koiran kanssa onnistuvat. Lenkkipituudet ja lenkkien määrä on omistajien kanssa sovittavissa: pitkät lenkit ovat 5-10 km pituisia ja lyhemmät kaikkea tästä alle. Lenkkien määrä ja pituus on hyvin joustavasti sovittavissa lemmikin tarpeiden mukaisesti. Ja jos tosiaan löytyy koira, joka on tottunut juoksulenkkeihin, yhdistän mielelläni juoksun ja koiran kanssa lenkkeilyn.

Kissojenkin kanssa voimme ulkoilla, kyllä tuolla pihalla riittää tuijoteltavaa. Kodistamme löytyy valmiiksi tarpeistoa myös kissavieraille (esim. hiekkalaatikko, muutama hiirilelu sekä raapimislauta). Voimme ottaa myös muunlaisia eläimiä hoitoon, mutta entisinä kissan- ja koiranomistajina kokemusta on tosiaan eniten kissoista ja koirista. Rakkautta riittää kuitenkin ihan kaikenmoisille otuksille - mielellämme opimme myös uutta. Ei muuta kuin ottakaahan yhteyttä!

Hoitajan Meeri palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
25 EUR
/

Kotonasi

Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
40 EUR
/

Meeri tarjoaa myös

Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Soja, 2021-07-19

Missyllä ja Meerillä meni loistavasti yhteen ihan alusta lähtien. Meeri oli todella joustava ja avulias - helpotti suuresti koiran ”yksinhuoltajan” arjen mutkia! Ehdottomasti ollaan uudestaan yhteyksissä.

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Niina, 2021-07-05

Loistavaa ja asianosaavaa hoitoa, koira nautti varmasti viikonloppuhoidosta. 😊 Yhteydenpito kaikissa vaiheissa oli nopeaa ja vaivatonta. Vahva suositus. 👍

1
2
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Meeri kodista

Hyväksytyt lemmikit

Koirien koot
0-40 kg
Koiran iät
1-20 vuotta
Koiran sukupuoli
Naaras & Uros
Kissat
kaikenlaiset
Pieneläimet
jyrsijät, kanit, ...

Hoitajan Meeri koti

Pieni ulkoilualue
Ei lapsia
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & espanja & portugali & ruotsi & suomi
+5 vuotta kokemusta

Meillä ei ole erityiskoulutusta eläimiin liittyen. Olen omistanut kissoja pienestä pitäen ja hoitanut myös erilaisia koiria jo teini-iästä. Lisäksi touhuan paljon hevosten kanssa.

Milja omisti Ada-koiran, jonka kanssa minäkin pääsin asumaan muutaman vuoden.

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Kokemusta

eläinten hyvinvointiin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Meeri

Meeri

Hoitopaikka Kaikenkarvaisille

Järvenpää
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Meeri ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Kohtuullinen

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 7 päivää ennen varauksen alkamista. 50% hyvitys, jos peruutus on tehty tämän jälkeen.
Koiran päivähoidossa ja koiran ulkoiluttamisessa on aina joustava peruutusehto: Täysi hyvitys, jos peruutus tapahtuu ennen klo 12.00 päivää ennen varausta, 50% hyvitys sen jälkeen. Hyvitystä ei makseta, jos varaus peruutetaan alkamispäivänä tai sen jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!