HUOM! Tällä hetkellä tarjoan vain pääsääntöisesti kotikäyntejä ja ulkoilutuksia lemmikkisi omassa kodissa Järvenpäässä ja lähikunnissa. Talovahtipalvelu (yli 24h) VAIN Järvenpäässä TAI Lahdessa.
TAUSTAA/KOKEMUS
Olen 28-vuotias nainen Järvenpäästä. Olen suorittanut eläintenhoitajan ammattitutkinnon. Työkokemusta löytyy opiskeluajoilta koira- ja kissahoitolasta, lemmikkieläinliikkeistä, koiratrimmaamosta sekä löytöeläintalolla toimimisesta 3 vuoden ajalta. Minulla on kokemusta myös omista koirista (edesmennyt ja nykyiset) sekä hoitokoirista. Olen käynyt ratsastuksen alkeiskursseja ja ottanut yksityistunteja hevosien parissa, joten tarvittaessa niidenkin hoito onnistuu ohjeistuksen kera. Koira- ja kissakokemusta on lapsuudesta asti. Kokemusta myös muista eläimistä esimerkiksi kanit, jyrsijät ja matelijat, joiden hoito myös onnistuu. Nuoruudessani minulla oli myös yli 10 vuoden ajan kaneja, joiden kanssa harrastin näyttelyitä sekä estehyppykilpailuja.
Koiranhoitokokemusta löytyy monen tyyppisistä koirista mm. paimenista seurakoiriin sekä eroahdistuneesta Espanjan rescuekoirasta. Pääsääntöisesti minulla on ollut hoidossa keskikokoisia tai pieniä koiria. Toimin eläinlähtöisesti, aina eläimen parhaaksi ja positiivisella otteella palkitsemisperusteisesti. Koiran koulutuspalvelut onnistuvat myös (esim. hihnakäytös).
NYKYHETKI
Omistan tällä hetkellä kaksi kainkoiraa (5,5v narttu ja 2v uros). Ovat Japanilaisia, alkukantaisia koirarotuja. Harrastan aktiivisesti höntsäillen koirieni kanssa mm. rallytokoa, hoopersia, nose workiä ja agilityä. Käyn säännöllisesti ohjatuilla tunneilla.
HOITOKÄYNNIT/ULKOILUTUSAPU/TALOVAHTI
Tarjoan hoito- ja ulkoilutusapua lemmikkisi kotona korvausta vastaan hoitokäynteinä Järvenpäässä ja lähikunnissa (mm. Tuusula, Kerava, Jokela, Mäntsälä, kysy tarvittaessa omaa kuntaasi!). Ulkoilutus 30min-1h. Talovahtipalvelu mahdollista tällä hetkellä vain Järvenpäässä ja erikseen sovittaessa Lahdessa.
Toivon lemmikkisi olevan rokotettuja. Pidäthän huolen, että lemmikilläsi on saatavilla tarvittava määrä ruokaa sekä muita hoitotarvikkeita (esimerkiksi mahdollinen lääkitys) hoidon ajalle. Kerrothan rehellisesti koirasi käytöksestä esimerkiksi hihnassa ja miten se hyväksyy vieraan ihmisen, tai muusta mahdollisesta ongelmakäyttäytymisestä ottaessasi yhteyttä.
Valitettavasti tällä hetkellä hoito minun kotonani ei ole omieni koirieni vuoksi mahdollista, mutta pääsen liikkumaan sinun lemmikkisi kotiin sinulle avuksi tai erikseen sovittuna yön yli hoitoa varten (talovahti). Minulla on puoliso omieni koirieni kanssa sovitun hoitojakson ajan.
KÄYTETTÄVYYS
Olen käytettävissä oman päätyön ohella joustavasti, sillä teen työtäni paljon etänä. Hoito- ja ulkoilutuskäyntien tarkemmat ajankohdat erikseen sopien.
Talovahtipalvelu toteutettavissa etätyöpäivinäni tai vapaa-ajallani. Pystyn tauottamaan omaa työtäni antaen lemmikillesi huomiota tai ulkoiluttamaan työni ohessa. Sovittaessa olen täysin käytettävissä myös vapaapäivänäni, mikäli haluat lemmikillesi jakamattoman huomion.
Otathan yhteyttä, jos kaipaat hoitajaa tai ulkoiluttajaa lemmikkisi kotiin.