














HHelmi
Tunnollista ja luotettavaa koiranhoitoa
Hyvinkää
Tietoa hoitajasta Helmi
Hei! Olen 22-vuotias nuori ja aktiivinen nainen. Itselläni on 7 vuotiaa saksanpaimenkoiraa, jonka olen kasvattanut pennusta lähtien. (Asumme vanhempieni kanssa). Lisäksi touhuilen lähes päivittäin ylläpitohevoseni kanssa, kilpailemme ja treenaamme ahkerasti. Olen sosiaalinen, rauhallinen ja luotettava, rakastan touhuta koirien kanssa! Meillä on ollut aina koiria, joten olen lapsesta asti ollut tekemisissä koirien kanssa.
Olen motivoinut lemmikinhoitaja, joka hoitaa jokaista lemmikkiä kuin omaansa ja noudattaa omistajien ohjeita tarkasti. Vaikka itselläni on koira, hoidan mielelläni myös muiden koiria, saaden kokemusta lisää uusista koirista ja lemmikinomistajana tiedän kuinka vaikeaa on löytää koiralle hoitajaa.
Olen viimeiset 4vuotta hoitanut koiria Tuusulan 4H-yhdistyksen kautta ja myös sen ulkopuolella. Olen saanut erinomaista palautetta työstäni ja minulla on ollut useampikin vakioasiakas.
En kotonani hoida koiria, mutta asiakkaan luona hoidan. Olen luotettava talonvahti ja noudatan sovittuja sääntöjä ja toiveita. Liikun autolla, joten pääsen joustavasti liikkumaan Uudenmaan alueella, myös Riihimäen alueella onnistuu koiranhoito.
Otathan huomioon että teen myös toista työtä, olen arkisin koulunkäynninohjaajana - teen ohella dogsitter keikkoja myös☺️.
Huom!! Kustannuksien jatkuvan nousun takia useamman päivän keikoista veloitan matkakulut - asiakkaan kanssa yhdessä sopien.
Toivottavasti kuullaan pian!
Helmi tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Helmi kotona
Kotonasi
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 30 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 40 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 60 € /yöHelmi hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
