Karoliina

Lemmikin hoitoa sydämellä

HKI
1 kertaa suosikkihoitaja
2d sitten
Viimeksi nähty
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
35 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Karoliina ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Karoliina

Moikka!

Olen kolmekymppinen, itä-Pasilassa asusteleva nainen ja minulla itselläni on kaksi Devon Rex kissaa. Devon Rex rotuna on hyvin koiramainen ja seurallinen. Aikaisemmin kisuja oli kolme ja vanhin on ollut mun mukana jo 13 vuotta! 😻 Kissojen hoidosta on siis vahva kokemus, mutta myös koiria olen hoitanut lyhyempiä sekä pidempiä jaksoja. Nuorena minulla oli myös gerbiilejä ja kilpikonna Aatu. 😊

Olen nyt 2,5 kuukauden opintovapaalla ja tällä hetkellä minulta löytyy joustavammin aikaa käydä hoitamassa lemmikkiäsi. Käyn usein ulkoilemassa itsekseni tai avomieheni kanssa ja monesti mietitäänkin, että vain koira puuttuu. ☺️ Tulevaisuuden haaveissa olisi oma koira joten kaikki lisäkokemus koirista on plussaa ja toivoisin myös, että pääsisin näin tutustumaan eri rotuihin.

Kotimme lähellä on monia koirapuistoja ja Keskuspuisto. Meillä on kotona iso sohva mihin mahtuu köllöttelemään yhdessä. 🥰 (Jos se vain on koiralle sallittua.) ☺️

Eläimet tuovat niin paljon iloa elämään ja ne ovat niin rakkaita. 💕 Olen hyvin tietoinen siitä, että jokainen lemmikki on oma persoonansa ja sen mukaan aina toimitaan. Kuuntelen ohjeet omistajalta ja noudatan niitä.

Jos tarvitset lemmikillesi päivähoitajaa tai lenkittäjää niin minä mielelläni tulen auttamaan. Myös yön yli kestävistä hoitojaksoista voidaan keskustella tapauskohtaisesti. Pystyn jakamaan asuntomme ovella kahteen, joten päivähoito meilläkin saattaa onnistua. Tärkeintä on, että kaikilla lemmikeillä on turvallinen olo.

I also speak and write fluent english so please don't hesitate to write me. 🤗

Hoitajan Karoliina palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
35 EUR
/päivä

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
20 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
25 EUR
/päivä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
30 EUR
/päivä

Karoliina tarjoaa myös

Trimmaus

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran päivähoito
Matti, 2023-05-16

Karoliina oli hyvä!

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Sameli, 2023-04-10

Hyvä hoitaja

Kalenteri

Tietoa hoitajan Karoliina kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-80 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Kissat
kaikenlaiset

Hoitajan Karoliina koti

Asunto
Keskikokoinen ulkoilualue
Ei lapsia

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & suomi
<5 vuotta kokemusta

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Karoliina

Karoliina

Lemmikin hoitoa sydämellä

HKI
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
35 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Karoliina ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!