Hei, olen 18v nuori aikuinen Espoosta. Itselläni on ollut Cainrterrieri kahdeksan vuoden ajan, jonka hoitamisessa olen aina ollut aktiivisesti mukana. Lisäksi vuosien aikana minulla on kertynyt kokemusta sekä isompien, että pienempien koirien sekä kissojen hoitamisesta (mm. yorkshirenterrieri, labradori, ranskanbuldoggi sekä brasilianterrieri ). Minulla oli myös hamsteri muutama vuosi sitten, eli jyrsijätkin ovat tuttuja. Erilaisten eläinten kanssa minulta löytyy siis paljon kokemusta. Olen erityisen lemmikkirakas, joten lemmikinhoitajan hommat olisivat minulle ideaaleja. Olen hoitajana aktiivinen, sillä tykkään käydä pidemmillä lenkeillä ja leikkiä eläinten kanssa. Lisäksi eläinten peseminen ja muut hoito toimenpiteet onnistuvat tarvittaessa. Olen valmis hoitamaan kaiken ikäisiä eläimiä, oli sitten energinen pentu tai vanhempi eläin. Itse asun Jätkäsaaressa, mutta olen valmis liikkumaan Helsingin sisällä (myös osassa Espoota) ainakin pidempiä hoitokeikkoja varten.
Mikäli kiinnostuit, ota ihmeessä yhteyttä ja kerron mielellään itsestäni lisää.