























AAada
Koiranhoito Vallilassa
HKI
Tietoa hoitajasta Aada
Olen 23 vuotias helsinkiläinen ja asun Vallilassa rauhallisessa kerrostalossa, jonne koirasi on tarvittaessa tietysti tervetullut! <3
Meidän perheessä on aina ollut koira, mutta nykyisten opiskeluhaaveiden sekä matkustelun vuoksi omaa lemmikkiä emme voi vielä ottaa. Tämän vuoksi päädyinkin koirien kotihoitoon. 🥰 Nautin ulkoistusta ja elämäntyylini on muutenkin aktiivinen, joten koirasi pääsisi ehdottomasti pitkille lenkeille sekä metsäretkille mukaan!
Olisi ihanaa kuulla tarkemmin koirastasi, jotta hän saisi juuri sellaista läsnäoloa kuin tarvitsee. 🫶 Minulla on paljon kokemusta erilaisista koirista, jonka vuoksi jokainen tyyppi on meille hoitoon lämpimästi tervetullut. Koiran stressi ja koti-ikävä ovat tuttuja piirteitä erityisesti kotihoidon myötä, mutta yleensä tutustumiskäynnin kautta tai ensimmäisten hoitopäivien aikana ne ovat onneksi aina helpottuneet. Arvostan rehellistä ja suoraa kommunikointia, joten olen myös aktiivisesti sekä matalalla kynnyksellä yhteydessä sinuun kotihoidon aikana. 😊
Arkisin olen usein töissä, mutta aikataulut ovat mukautettavissa muihin menoihin, kuten koirasi kanssa oleiluun. Voin tulla hoitamaan koiraasi teille tai hän on tervetullut meille! Koirasi varmasti viihtyy kanssani ja olisikin ihana saada hänet meille hoitoon! <3
Aada tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Aada kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 35 € /yö, 10 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 35 € /päivä, 10 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 16 € /koiran ulkoilutus, 7 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 23 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 35 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 50 € /yöAada hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
