Maisa

Koiran Bestis Vuosaaressa

Helsinki
15 kertaa suosikkihoitaja
4 toistuvaa asiakasta
Vastaa yleensä pari tuntia kuluessa
9w sitten
Viimeksi nähty
<3h
Vastausaika
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Maisa ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Maisa

Moi!

Olen Maisa, 29-vuotias vapaa taiteilija ja stylisti Helsingistä. Nykyinen elämäntilanteeni ei vielä salli minun ottaa omaa koiraa, joten olisin onnellinen saadessani hoitaa sinun koiraasi aina silloin kun apuani tarvitset. Pari vuotta sitten Lontoossa asuessani olin lemmikinhoitaja Pawshakea vastaavassa palvelussa. Minulla oli vaihtuvia koiria hoidossa yön yli, mutta lisäksi luonani kävi päivähoidossa 9-vuotias Charly 1–4 kertaa viikossa. Olin 10-vuotias kun sain ensimmäisen koirani, enkä siitä lähtien ole osannut kuvitella elämää ilman koirakaveria 💜

Asun yksin rauhallisessa rivitalossa merellisessä Vuosaaressa, jossa loistavat ulkoilumahdollisuudet ja ranta ovat vain kivenheiton päässä. Lisäksi minulla on oma pieni piha ja lasitettu terassi, jossa voin hoitokoiran kanssa hengailla Luonani koira voi nukkua omassa pedissään tai minun kanssani sängyssä niin halutessaan. Mikäli niin sovitaan, voin hoitaa koiraasi myös vanhempieni luona Tuusulassa. Heidän omakotitalossaan on iso piha ja lisäksi maailman ihanin 4-vuotias labbistyttö Kultu, joka tykkää nukkua päikkäreitä ja leikkiä pallolla yhdessä muiden koirien kanssa. Koiranhoitajana olen lempeä ja rakastava rapsuttelija, joka pärjää myös vaativien tapausten kanssa. Keksin tekemistä myös aktiivisimpien koirien kanssa, enkä kyllästy leikkimiseen.

Teen töitä pääsääntöisesti itse määrittelemälläni aikataululla, joten lemmikinhoito onnistuu hyvin joustavasti päivästä riippumatta. Voin käydä ulkoiluttamassa koiraa tarpeidesi mukaan mihin aikaan päivästä tahansa tai ottaa hänet luokseni kylään. Lisäksi voin olla koiravahtina yön yli myös pidempiä pätkiä. Hoidon kesto on aina sovittavissa tilanteen mukaan.

Laita viestiä niin jutellaan lisää!

Terkuin,

Maisa

Hoitajan Maisa palvelut

Hoitajan kotona

Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Luotettavaa koiran päivähoitoa
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Koiran kotihoitoa
Koiran kotihoitoa
Kotihoito tapahtuu lemmikinhoitajan luona ja kestää n. 24 tuntia.
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
40 EUR
/yö

Maisa tarjoaa myös

Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Timo, 2022-03-21

Maisa piti erittäin hyvää huolta Leevistä (3,5v walesinspringerspanieli), vaikka Leevi ei olekaan helpoimmasta päästä aktiivisena uroskoirana. Kommunikointi ja asioiden sopiminen oli sujuvaa. Kiitokset vielä!

starstarstarstarstar
Koiran kotihoitoa
Mikko, 2021-12-02

Mukavaa, kun pääsimme tutustumaan ennakolta hoitopaikkaan Lukan kanssa.

Lukan luovutus ja nouto järjestyi hienosti.

Maisa vaikutti tunnolliselta ja hyvin eläinrakkaalta ihmiseltä, joten voin suositella häntä muillekkin :)

1
2
3
next page

Kalenteri

Tietoa hoitajan Maisa kodista

Hyväksytyt lemmikit

Pennut
< 1 vuotta
Koirien koot
0-40 kg
Koiran iät
0-20 vuotta
Koiran sukupuoli
Naaras & Uros

Hoitajan Maisa koti

Pieni ulkoilualue
Ei lapsia
Aidattu takapiha
Hätäkuljetus

Ulkoilutusalueet

Lähellä sijaitsee koirapuisto
Kaupunki, Kaupungin puisto & Metsä

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & saksa & ruotsi & suomi
+20 vuotta kokemusta

Voi antaa

Suun kautta annettavia lääkkeitä

Kokemusta

Rescue-lemmikeistä
Käytösongelmat

Tilastot

Facebook
Vahvistettu
SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Maisa

Maisa

Koiran Bestis Vuosaaressa

Helsinki
Koiran päivähoito
Koiran päivähoito
Päivähoitoa hoitajan kotona
10 EUR jokaisesta lisälemmikistä
30 EUR
/päivä
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Maisa ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!