












Aura
Dude Island Dog Base
Helsinki
Tietoa hoitajasta Aura
Tarjolla koiranhoitoa ja lenkitystä urbaanissa Jätkäsaaressa. / Dogwalking and petsitting available in urban Jätkäsaari.
Lauttasaaren ja Hietaniemen alueen luonto on lähellä, kaupungistuneemmille tassuttelijoille on tarjolla koirapuistoja (jos osaa käyttäytyä ja tulee toimeen muiden kanssa. Koira siis, ei omistaja) ja jännittävää merenrantaa (ethän pelkää tuulta? Koira siis, ei omistaja).
Hihnan toisessa päässä digimarkkinoinnin ammattilainen, jota satunnainen vastaantulija tälläkin viikolla kutsui koirakuiskaajaksi. Pidän kaikenkokoisista koirista ja ne tuntuvat pitävän myös minusta. Oman koiran jouduin hyvästelemään vuonna 2012 ja sen jälkeen elämäntilanne ei ole lemmikkejä oikein sallinut. Koirakaipuu on kuitenkin kova ja seura kävelylenkeille tai kaksioni sohvan nurkkaan kelpaa aina.
Olen päivisin töissä, mutta teen tällä hetkellä pääasiassa etätöitä. Toivoisin kuitenkin, että tarvittaessa joko viihdyt päivät kotona ilman suuria ahdistuksia tai vaihtoehtoisesti tulet sen verran toimeen ihmisten kanssa että voit hengata päivän tai pari toimistolla (koira siis, ei omistaja). Ethän syö pöydänjalkoja tai kenkiä (koira siis, ei omistaja). Oma koira söi loppuvuosinaan vaikka minkälaisia pillereitä joten lääkkeiden anto luonnistunee muille kuin norsun kokoisille erittäin vastahakoisille potilaille.
I'm a digital marketing professional who dogsits as a hobby since my life unfortunately doesn't have room for my own dog right now. I mostly do weekend boarding or walking, but have had several longer-term visitors as well. Canine buddies during the week are welcome if they are comfortable being left alone during the day or can handle an office environment for a day or two.
Aura tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Aura kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 40 € /yö, 10 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 30 € /päivä, 10 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 10 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 15 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 20 € /päiväAura hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|