

















AAino
Tarjotaan koirahoitoa luotettavassa perheessä
Espoo
Tietoa hoitajasta Aino
Olemme rauhallista elämää viettävä perhe, johon kuuluu avopuolisoni lisäksi 8 vuotias poika. Minulla on ollut koira aina ja jouduimme lopettamaan 12,5 vuotiaan rakkaan saksanpaimenkoiramme hetki sitten. Oma koira ei ole vielä ajankohtainen, mutta koiran kaipuu on kova ja siksi tarjoamme mielellään koirahoitoa ennen seuraavaa omaa koiraa.
Teemme puolisoni kanssa 90% etätöitä ja olemme paljon kotona. Illalla toki voi olla harrastuksia, joten koiran pitäisi pystyä olemaan yksin parin tunnin ajan. Olemme rauhallisia ja erilaisiin koiriin tottuneita. Olen ikäni ollut eläinten kanssa tekemisissä ja koirien lisäksi omistanut myös hevosia. Koiria on ollut Bichon frisestä saksanpaimenkoiriin ja väliin on mahtunut labradorinnoutaja, rescue-koiria ja staffeja.
Hoidossa lupaamme huolehtia koirasta kuin omastamme ja toimia koiran ehdoilla. Tykkäämme lenkkeillä, leikittää ja rapsuttaa, mutta toki annamme myös koiralle sen oman tilan. Ainoa ehdoton kriteeri koirassa on, että se tykkää lapsista.
Kerron mielelläni meistä lisää, joten kysythän rohkeasti!
Aino tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Aino kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 25 € /yö, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Aino hyväksyy
Kalenteri
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| ma | ti | ke | to | pe | la | su |
|---|---|---|---|---|---|---|
