Eerika

Lemmikkisi Paras Varakaveri!

HKI
29 kertaa suosikkihoitaja
36 toistuvaa asiakasta
Asuu 2 kissoja lemmikin kanssa
Vastaa yleensä pari tuntia kuluessa
1y sitten
Viimeksi nähty
<2h
Vastausaika
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
16 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Eerika ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Tietoa - Eerika

Moikka! Olen 22-vuotias opiskelija Helsingistä. Valmistuin lukiosta 2018 keväällä ja tällä hetkellä opiskelen kauppatieteitä Vaasassa. Tämän takia olen käytettävissä vain kesällä ja joulun aikaan kunnolla, sekä satunnaisia aikoja pitkin syksyä ja kevättä. Olen kesän päivätöissä, jonka puitteissa pystyn hoitamaan lemmikejä.

Olen ollut pienestä asti tekemisissä kaikenlaisten eläinten kanssa, eniten kuitenkin koirien, kissojen ja pienten jyrsijöiden kanssa. Tällä hetkellä kotoa löytyy kaksi maatiaiskissaa. Hoitokokemusta on myös matelijoista ja linnuista. Olen energinen ja iloinen ja tulen varmasti toimeen lemmikkisi kanssa! Minulla riittää kärsivällisyys esimerkiksi vanhempien koirien hitaaseen lenkkivauhtiin tai hieman ongelmallisempaankin käytökseen. Minulla on myös paljon kokemusta aroista koirista.

Tavoitteenani on luoda mahdollisimman mukava kokemus niin lemmikille kuin omistajallekin. Teen hoitokeikkoja pääasiassa Helsingissä ja Espoossa, mutta erikseen sovittaessa myös Vantaalla. Kuljen vaihtelevasti julkisilla ja autolla.

Palveluihini kuuluu:

- Koiran ulkoilutus: Pituus sovitaan omistajan kanssa, kuitenkin max. 60min.

- Yksi kotikäynti päivässä: Pääasiassa kissoille tai pienemmille lemmikeille, käynnin pituus 20-60min riippuen hoidokin tarpeista. Voi olla myös koiran ruokinta ja pieni lenkki tai leikitys/seuranpito.

- Kaksi kotikäyntiä päivässä: ks. yksi kotikäynti päivässä

- Talovahti: Yöpyminen omistajan kotona ja lemmikin hoito sen ajan.

Otathan rohkeasti yhteyttä jos sinulla on tarvetta lemmikisi hoidolle!

Hoitajan Eerika palvelut

Kotonasi

Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttaja
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
16 EUR
/kävely
Yksi kotikäynti päivässä
Yksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.
20 EUR
/päivä
Talovahti
Talovahti
Lemmikinhoitaja pitää huolen lemmikistäsi kotonasi yön yli
50 EUR
/
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesi
30 EUR
/päivä

Eerika tarjoaa myös

Lemmikkien noutaminen / tuominen

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Arviot

starstarstarstarstar
Kommunikaatio
starstarstarstarstar
Tunnollisuus
starstarstarstarstar
Profiilin paikkansapitävyys
starstarstarstarstar
Eläinten kohtelu
starstarstarstarstar
Arvo
starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Mikael, 2022-08-03

Kissamme hoito kotikäynneillä matkan ajaksi. Kaikki meni hyvin. Oli mukava saada käynneiltä päivityksiä ja kuvia. Suosittelen.

starstarstarstarstar
Kotikäynnit
Katja, 2022-07-29

Eerika on todella hyvä kissojen varakaveri (varmasti myös koirien), voin suositella lämpimästi!

1
2
3
4
5
...
33
next page

Kalenteri

Hoitajan Eerika lemmikit

Lilo
Kissa
Malla
Kissa

Taidot

Erityistaidot

Puhun englanti & Muu
<5 vuotta kokemusta

Kokemusta

eläinten hyvinvointiin liittyvästä vapaaehtoistoiminnasta
Rescue-lemmikeistä
Käytösongelmat

Tilastot

SMS
Vahvistettu
Email
Vahvistettu
Eerika

Eerika

Lemmikkisi Paras Varakaveri!

HKI
Koiran ulkoilutus
Koiran ulkoilutus
Min. 30 minuutin kävely
5 EUR jokaisesta lisälemmikistä
16 EUR
/kävely
Muut palvelut ja hinnat

Ei käytettävissä

Eerika ei ole tällä hetkellä vapaana ottamaan lisää varauksia.

Peruutusehdot: Joustava

Täysi hyvitys, jos varaus peruutetaan viimeistään 24h ennen varauksen alkua. 50% hyvitys, mikäli peruutus tapahtuu tämän jälkeen.

Varaa Pawshaken kautta nauttiaksesi premium vakuutuksesta, 24/7 asiakaspalvelusta, varaustakuusta, turvallisista online-maksuista, kuvapäivityksistä ja muusta!