










Maria
Lemmikin tarpeita huomioivaa hoitoa Espoossa.
Espoo
Tietoa hoitajasta Maria
26.6.2024: Valitettavasti tällä hetkellä minulla alkaa vakkarikoiria olemaan liikaa, joten otathan huomioon yhteyttä ottaessa, että en välttämättä pysty sitoutumaan koiranne pitkäaikaiseksi hoitajaksi (vaikka kovasti haluaisinkin☺️).
Hei,
Olen Maria! Olen 24-vuotias opiskelija Espoosta. Koiria olen aina rakastanut, mutta vielä ei ole oikea aika omalle karvaiselle sieluntoverille. Minulla on koiranhoitokokemusta jo pienestä lähtien. Olen käynyt 4H:n dogsitter-kurssin vuonna 2016, ja sieltä olen oppinut perusteet koiran ensiapuun.
Olen hoitanut kaikenlaisia koiria. Tärkeintä minulle on, että mennään koiran mukaan. Otan huomioon jokaisen koiran omat tarpeet ja piirteet ja hoito toteutetaan sillein, että koiralla on hyvä olla.
Minulla on kaikenlaisista koirakokemusta. Kultaisetnoutajat ovat lähellä sydäntäni, mutta kokemusta on esimerkiksi myös isosveitsinpaimenkoirasta, corgeista, chihuahuista, lapinporokoirista ja monesta muusta.
Kaikki koirat ovat tervetulleita, myös he keillä voi olla hankala mennä lenkillä muiden koirien ohi tai kärsii eroahdistuksesta. Huomioithan, että asuntooni on portaat, joten seniori tai liikuntarajotteisille koirille nämä voivat olla hankalia!
Teen myös Pawshaken ohella päivätöitä. Pystyn olla etänä 50% ajasta, joten suosin tätä kun on koira hoidossa. Kuitenkin pitää ainakin 2 päivänä viikossa käydä toimistolla, mutta liukumien avulla voin koiran hoidon aikana pitää työpäivät 9-16.
Otan vain yhden koiran hoitokeikan samaan aikaan (poikkeuksena saman omistajan useat koirat).
Jos on kysymyksiä mistä tahansa niin ota rohkeasti yhteyttä!☺️
Vain rokotettuja lemmikkejä (poislukien pennut ennen rokotuksia).
Hello,
I'm Maria! I'm a 24-year-old student from Espoo. I have always loved dogs, but it is not the right time for my own furry best friend. I have experience of taking care of dogs since a young age. In 2016 I completed the 4H Dogsitter course where I learned the basics of first aid for dogs.
I have taken care of many types of dogs. The most important thing for me is listening to the dog and their needs. I will pay attention to every dog's own needs and quirks.
I have experience with multiple dog breeds, such as Greater Swiss Mountain dogs, corgis, chihuahuas, Lapponian herders, and many more.
All dogs are welcome, no matter the breed or if they have a tendency to pull, etc. on walks. Please note that there are stairs to my apartment, so take that into consideration if you have an elderly or physically challenged dog.
I only take one dog boarding at a time (unless they are from the same owner), cat house calls I can have several at the same time.
Only vaccinated pets to guarantee everyone's safety (excluding puppies).
Please feel free to ask any questions!☺️
Maria tarjoaa ...
Lemmikinhoitajan Maria kotona
Koiran kotihoito
Yön yli kestävä hoitojakso hoitajan luona.alkaen 40 € /yö, 8 € /Ylimääräinen lemmikkiKoiran päivähoito
Päivällä tapahtuva hoitojakso hoitajan luona.alkaen 30 € /päivä, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiKotonasi
Koiran ulkoilutus
Löydä luotettava koiran ulkoiluttajaalkaen 20 € /koiran ulkoilutus, 5 € /Ylimääräinen lemmikkiYksi kotikäynti päivässä
Varaa lemmikinhoitaja käymään kotonasi ruokkimassa lemmikkisi ja viettämässä niiden kanssa aikaa.alkaen 25 € /päiväKaksi kotikäyntiä päivässä
Kaksi kotikäyntiä lemmikillesialkaen 40 € /päivätalovahti
Yön yli kestävä hoitojakso sinun luonasi.alkaen 40 € /yöLisäksi...
Maria hyväksyy
Peruutusehto
Kalenteri
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|
ma | ti | ke | to | pe | la | su |
---|---|---|---|---|---|---|