Talonvahtina oleminen: paras mahdollinen työ?

Talonvahtina oleminen: paras mahdollinen työ?

11/01/2019

Talonvahdin työ on hauska seikkailu, jonka aikana voi tutustua uuteen ympäristöön, ihmisiin ja lemmikkeihin. Työskennellessäsi talonvahtina, asut siis lemmikinomistajan luona, tämän ollessa poissa. Tällainen ratkaisu on usein ihanteellisin lemmikille, sillä se saa nauttia oman kodin rauhassa hoitajansa seurasta samalla, kun sen arkirutiineja pidetään yllä. Näin myös omistaja voi lähteä huoletta matkalleen, kun hän tietää lemmikin, sekä talonsa/asuntonsa olevan hyvissä käsissä. Talonvahti-keikka on hoitajalle mahdollisuus ottaa irtiotto omasta arjesta, sekä omistajalle suuri helpotus, sillä kaksi asiaa tulee hoidettua kerralla: Lemmikki ja asunto. Mitä hoitajan olisi kuitenkin hyvä pitää mielessä ja kuinka varmistaa, että kaikki osapuolet ovat varmasti tyytyväisiä lopputulokseen?

Valmistaudu ensitapaamiseen

Lemmikin omistajille on iso kynnys laskea vieras ihminen taloonsa pidemmäksi ajaksi kerrallaan. Tilanne voi olla myös hoitajalle jännittävä: Mihin sitä oikein joutuukaan? Jotta molemmat asianomaiset olisivat tyytyväisiä, on hoitajan hyvä olla aloitteellinen. Ensimmäisellä tapaamisella esitä siis rohkeasti kysymyksiä ja tutustu omistaja-perheeseen. Huom: Ennen tapaamista on hyvä kirjoittaa muistiin tärkeimmät kysymykset ja muista ottaa muistivihko ja kynä mukaan tapaamiseen!

Tutustu lemmikkiin

Ensitapaamisella tapaat myös hoidokiksi halajavan lemmikin. Yritä saada mahdollisimmat kattava kuva karvaisesta kaverista ja pommita omistajaa kysymyksillä. Kiinnitä huomiota mm. seuraaviin asioihin:

  • Mitä lemmikki syö, kuinka usein/paljon/missä...jne
  • Hiekkalaatikon/häkin/terraarion/nukkumapaikan siivous: mitä sinulta odotetaan
  • Mikä on lemmikin normaali rutiini? Mihin kellonaikaan ja kuinka pitkiä lenkkejä/rapsuja/leikkiaikaa?
  • Onko asunnossa lemmikille kiellettyjä alueita? Missä nukkumapaikka on?
  • Mitkä ovat talon yleiset säännöt lemmikille?
  • Mitkä käskyt ja komennot lemmikki osaa?
  • Millainen luonne lemmikillä on: Mitä hän pelkää, mistä hän pitää?

Lue täältä lisää: mistä ensitapaamisella kannattaa keskustella.

Talon/asunnon esittely:

Kun omistaja esittelee sinulle asuintilojaan, pidä silmäsi ja korvasi auki. Käykää läpi kaikki huoneet ja jos omistaja ei suoraan sano, kysy minne sinun on lupa mennä. Muista että voit joutua viettämään talossa pidemmän tovin (jos perhe vaikka lähtee viikoksi etelään) on tärkeää, että tunnet olosi mukavaksi ja turvalliseksi. Kysy missä tulisit nukkumaan, käykää läpi keittiö, suihkutilat ja kysy minkälaisia asioita sinun olisi hyvä tuoda mukanasi (saatko lainata esimerkiksi pyyhettä).

Lisäksi käykää läpi lukot, avaimet, hälytysjärjestelmät, termostaatit, roskikset, sähkölaitteet jne. Kysy myös mistä löydät siivoustarvikkeet, minne voit parkkeerata auton, polkupyörän jne.

Mitä edellytyksiä hoitajalle on, jotta hän voi tarjota talonvahti-palveluja?

Omistajalla on tietty mielikuva, mitä hän sinulta odottaa. Mutta myös hoitajalla olisi hyvä olla käsitys siitä, mitä hän tarvitsee, jotta voi tarjota hyvälaatuista palvelua. Esimerkiksi: Toivotko, että asunto olisi siivottu ennen tuloasi? Onhan sinulla mahdollisuus pitää huoli omasta hygieniastasi ja toimiihan keittiön elektroniikka? Minkälaisia toivomuksia sinulla on nukkumapaikkasi suhteen? Onhan lemmikillä kaikki tarvittavat välineet, että voit ulkoiluttaa häntä turvallisesti? Oletteko omistajan kanssa samalla kartalla miten lemmikistä pidetään huolta? Kysy näitä asioita ja tee selväksi toiveesi ja miettikää yhdessä ratkaisu, jos jokin ei sovi kriteereihisi.

Lisäpalveluna taloudenhoitoa?

Talonvahtina et ole vain vastuussa lemmikistä, vaan huolehdit myös asunnosta. Kukat saattavat kaivata kastelua ja olisi ehkä hyvä, että talossa olisi elonmerkkejä (valoja, jälkiä ulkosalla). Jotkut lemmikin omistajat toivovat tämän normaalin hoidon lisäksi myös, että siivoaisit tai huolehtisit puutarhasta sillä välin, kun he ovat poissa. Tee selväksi mitä palveluihisi kuuluu ja mitä ei - ja ole rehellinen. Äläkä unohda, että kaikki yllämainittu kuuluu talonvahti-palvelusi hintaan! Lue täältä lisää kuinka voit määritellä lemmikinhoito palveluidesi hinnan.

Tee päätös

Oliko ensitapaaminen miellyttävä? Onneksi olkoon! Nyt voit kertoa omistajalle, että he voivat tehdä varauksen. Haluatko vielä miettiä asiaa? Kerro omistajalle, että sinun pitää vielä harkita asiaa. Jos tulit katumapäälle, voit aina peruuttaa varauksen tässä vaiheessa. Kerro asiasta mahdollisimman nopeasti omistajalle ja perustele.

 - Ryhdy Talonvahdiksi

>- Etsi Talonvahti